Jenkkien koulusysteemi on yleisesti ottaen helvetin huono. Perusjenkki viettää koulussa oman aikansa ja oppii siellä tosi hyvin erilaisia sosiaalisia taitoja mutta kaikki muu jää hunningolle. Jannut osaa puhua hyvin, mutta puheissa ei ole paljoakaan järkeä, noin hiukan yleistäen.
Toisaalta jenkkien huippuyliopistot ovat juuri sitä – huippuyliopistoja. Tämä näkyy esim siinä miten Nobel palkinnot kerääntyvät jenkkilään. Huippuyliopistot saavat tutkijansa ja proffansa ympäri maailmaa, koska huippujengille maksetaan hyvin ja heillä on selvästikin työympäristö joka tuottaa tuloksia. Kuten noita noopeleita. Ja vain kova jengi pääsee sisään tutkimaan ja opiskelemaan. Vai pääseekö?
Entäs opiskelijat? Huippuyliopistot hakevat opiskelijansa samalla lailla kuin proffansa – vain kova jengi pääsee sisään opiskelemaan. Vai pääseekö? New York Timeksessä oli pari päivää sitten juttu aiheesta “legacy admissions” (jota muuten en enää löytänyt Googlen avulla). Tämä tarkoittaa sitä, että jos faijasi oli saanut maisterin paperinsa vaikkapa Helsingin Yliopistossa, niin sinä pääset Helsingin Yliopistoon opiskelemaan helvetin paljon helpommalla kuin muut.
Huippuyliopistoissa “legacy admissions” ovat näköjään jo jotain 40% luokkaa. Eli 60% on päässyt sisään omilla kyvyillään ja 40% isänsä (tai äitinsä) kyvyillä. Vaude – tätä ajatusta kannattaisi varmaan laajentaa myös vaikkapa maan olympiajoukkueen valintaan – jos sukulaisesi ovat olleet olympialaisissa niin täytyyhän sinunkin päästä joukkueeseen….
Tässä Stanfordin ylioppilaslehden jutussa on lisää asiasta: http://daily.stanford.edu/article/2005/4/13/legacyAdmissionsDoesAFamilyHistoryAtTheFarmMatter
