Arkisto syyskuu, 2008

Pelastuspaketti ei mennyt läpi. Miksei?

syyskuu 30, 2008

Minä olen aika yllättynyt siitä että pelastuspaketti ei mennyt läpi.  Pankkikriisistä oli kehitetty kauhea mekkala ja koko maailma oli tuhoutumassa.  Ja silti osa poliitikkoja äänesti pelastuspakettia vastaan.  Kummallista.  Molemmat puolueet, demarit ja repparit, kannattivat pelastuspakettia.  Miten voi olla mahdollista, että Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen kokouksessa Yhdysvaltojen edustajainhuoneen “kansan”edustajat äänestävät oman puolueensa linjaa vastaan?

Musta tuntuu, ja tämä on lähes puhdasta arvausta, että jotain tämäntyyppistä hekumaa on ilmassa:

(1)  Joe Sixpackin elintaso on laskenut oleellisesti viimeisen 10-20 vuoden aikana.  Tilastoissa tämä elintason lasku ei näy, koska terveydenhoidon huonontuminen ja kallistuminen, koulujen huonontuminen ja kallistuminen, katujen/sähkön/roskankeruun huonontuminen ja kallistuminen jne ei näy selvästi tilastoissa.  Mutta jopa Joe haistaa että jotain alkaa olla pahasti pielessä.  Joe yleensä purkaa tyytymättömyytensä laittomiin ulkomaalaisiin (“illegal aliens” jos haluat kuuklata asiaa) tai johonkin muuhun höpötykseen mutta senkin tekee epäselväksi semmoinen pikkujuttu että Joen kivan duunikaverin nimi on Carlos Jesus and CJ on kliffa kundi ja CJn sisko on hyvän näköinen mummo ja he ovat molemmat Meksikosta.

(2) Joe on kuullut paljon juttuja Wall Streetin isoista palkoista ja jengin omista suihkukoneista ja kaikesta tästä jetset hommasta.  Joen oman kymmenen vuotta vanhan auton vaihteisto tarttee huoltoa.  Ja bensa on kallistunut pahemman kerran.  Joe haistaa että jotain ei ole mennyt oikein hänen ja hänen lastensa elämässä.

(3) Joe Sixpack’in huomiokyky ja muisti ja maailmankuva käsittää plus-miinus 4 viikkoa. Joe on tyytymätön elämäänsä mutta ei tiedä mikä on pielessä.  Suomalaisittain täysin uskomaton juttu on juuri tämä, että Joen huomiokyky on noin neljä viikkoa.  Joe ei enää edes muista että USA on nyt käymässä sotaa kahdessa maassa (tai kolmessa jos Pakistan lasketaan mukaan).  Bensa maksaa nyt melkein 4 taalaa per gallona mutta Joe ei enää muista että bensa maksoi 2 taalaa aikanaan.  Tai yhden taalan…..

(4) Vaalit ovat tulossa noin 4 viikon kuluttua.  Iso osa republikaaneista äänesti pelastuspakettia vastaan.  Pusikon Ykä on republikaani.  Tulevat vaalit ovat Joe Sixpack’in muistin ja maailmankuvan sisällä. Kansanedustajat ovat yhtäkkiä todella kiinnostuneita kuulemaan mitä mieltä Joe on….

(5) Demarit ovat voittamassa vaalit.  Joten republikaanien kansanedustajien täytyy yrittää pitä paikkansa, ja nyt heidän täytyy yrittää olla Joe Sixpack’in kavereita ja tehdä mitä tahansa joka tuntuu hyvältä Joe Sixpackin mielestä.  Joe ei ole onnellinen, ja Joe haluaa jotain tapahtuvan, mitä tahansa.  Sota Pohjois-Koreaa vastaan toimisi hyvin, mutta Pusikon Ykä sen niin syvällä suossa Irakissa, että uusi sota ei ole vaihtoehto tällä hetkellä.  Joten pelastuspaketin tyrmääminen on vaaliteknisesti hyvä vaihtoehto erityisesti republikaaneille.

(6) Joe Sixpack on yllättäen soittanut ja eemeilannut kansanedustajansa toimistoon ja kertonut että Joe ei halua pelastuspaketin antavan lisää fyffeä Wall Streein roistoille.  Ja vaalit ovat tulossa noin kuukauden kuluttua.  Ne vähänkin fiksummat kansanedustajat ovat päättäneet tehdä mitä Joe Sixpack haluaa hänen tekevän.

Tämä logiikka riittää tällä hetkellä minulle selittämään sen miksi pelastuspaketti äänestettiin kumoon.  Minä en eksi mitään muuta järkevää selitystä.  Tai sitten olen tapani mukaan taas kerran täysin väärässä….

Lisää juttua pankkikriisistä ….

syyskuu 29, 2008

Vapaan Maailman NPR (National Public Radio) tekee aina joskus hyviä radio-ohjelmia.  Tässä linkki heidän ohjelmaansa “Giant Pool of Money” joka kertoo asuntolainojen tarinan hieman erilaisesta näkökulmasta kuin mitä luet lehdistä. Ohjelma löytyy tästä ja siellä klikkaa edelleen “Full Episode” näppäintä.

Ohjelma luo aika oikean mielikuvan siitä miten asuntolainojen saamisen edellytyksenä oli kaksi asiaa: sinulla tarvitsi olla (a) joku, vaikka kuinka huono, luottokelpoisuus tai -kelvottomuus ja (b) sinun piti pystyä hengittämään (paitsi Ohiossa, jossa myös 23 kuollutta ihmistä onnistui samaan asuntolainan).

Tässä New York Timeksen artikkeli, jonka kautta löysin tämän radio-ohjelman daring-to-say-loans-made-no-sense-nytimes20080929.  Minusta mielenkiintoista tositarinaa joka vastaa aika hyvin omia havaintojani asuntolainoista Vapaassa Maailmassa.

Credit Default Swaps (luottotappio takuut?)

syyskuu 29, 2008

CDS paperit, eli Credit Default Swaps, ovat iso(in?) osa koko tätä pankkikriisiä Vapaassa Maailmassa.  Paitsi jos satun olemaan täysin väärässä. Tämä on kolmas juttuni tänään pankkikriisistä, ja musta tuntuu että tässä on koko homman ydin.  Tässä NY Timeksen artikkeli out-of-the-shadows-and-into-the-harsh-lightcredit-default-swapsnytimes20080926

En muuten ole taloustieteilijä, olen ehkä lähinnä lehtienlukija.  Joten saatan olla täysin väärässä.  Eli älä välttämättä usko sanaakaan minun jutuistani.

Koko tämä uusin pankkikriisi on luokkaa “alle 2 triljoonaa” taalaa, eli alle 2.000 miljardia taalaa.  Credit Default Swaps ovat tällä hetkellä luokkaa 55 triljoonaa.  Joskus vuoden 2001 keskivaiheilla CDS olivat jotain 631 miljardia, ja nyt 8 vuotta myöhemmin niitä on liikenteessä 55 triljoonaa, eli noin 90 kertaa enemmän.  Ja kannattaa muistaa että CDS markkinoita ei säännöstele kukaan ja kukaan ei valvo näitä markkinoita. Tämä uusi iso pankkikriisi on vain alle 4% koko CDS markkinoista.

Juhlat saattavat parantua entisestään…..

Mikä on Credit Default Swap?  Pankki Bee lainaa Stockmannille 100 miljoonaa euroa uuden Moskovan tavaratalon perustamista varten.  Nyt pankki Bee haluaa ostaa vakuutuksen siltä varalta että Stockman ei jostain syystä pysty maksamaan lainaa takaisin.  Pankki Bee menee CDS markkinoille ja maksaa jotain 100.000 euroa vakuuttaaksen Stockmannin lainan.  Kuka myi pankki Beelle sen vakuutuksen?  Ehkäpä sen myi Mandatum pankki.  Mutta viikkoa myöhemmin Mandatum löysi toisen pankin Cee, joka osti Stockman CDF:n 110.000 eurolla.  Ja kuukautta myöhemmin pankki Cee myi Stockman CDF:n minulle 120.000 eurolla.  Kukaan ei pidä kirjaa siitä kuka on vastuussa mistäkin, ja kukaan ei tiedä edes sitä, että minä olen ostanut kaikki 55 triljoonaa CDS paperia.

Mikä on se ongelma?  Kukaan ei tiedä kuinka paljon Sampo Pankilla on CFS papereita.  Sampo ei tiedä kuinka hyviä heidän CDF paperinsa ovat, koska iso osa Vapaan Maailman luotto-ongelmia johtuu sittä, että Vapaan Maailman luottokelpoisuus-arvionti-firmoista (“rating agencies” kuten Standard and Poor, yms) uskoivat mitä heille kerrottiin, ja he arvioivat kaikki paskalainat kuulemiensa juttujen mukaan AAA+ kategoriaan.  Eli kukaan ei tiedä missä riskiryhmässä Mandatum, Sampo, Citibank, minä jne ovat.  Ja siksi yhtäkkiä Washington Mutual kuoli, Bear Stearns kuoli, AIG kuoli, ja niin edelleen.  Kukaan ei uskalla lainata kenellekään mitään.  Miltä sinusta tuntuisi jos sun tarttis lainata rahaa kaverillesi ja yhtäkkiä et edes tiedä onko hänellä duunipaikkaa?

Kiinnitä huomiota Credit Default Swap juttuihin.  Niistä kehittyy isompia ja isompia juttuja seuraavien kuukausien aikana…..

Pelastuspaketti …

syyskuu 29, 2008

Nyt sunnuntai-iltana Vapaassa Maailmassa vaikuttaa siltä,  että kongressi on saamassa pelastuspaketin juntattua läpi.  Molemmat puolueet kehuvat pakettia hyvänä ratkaisuna joka rankaisee ahneita roistoja ja auttaa Joe Sixpäkkiä.  Tässä paketti PDF failina sunnuntai-illan versiona 20080928bailout_text

En ole lukenut itse dokumenttia mutta minulle on syntynyt sellainen käsitys että paketti on tyypilliseen Vapaan Maailman tapaan melko puhdasta kansan kusetusta ja hienosti junailtu tulonsiirto tämän luottokriisin aiheuttaneelle jengille.

(Välihuomio: viime viikonloppuna Washington Mutual pankki meni nurin ameriikin kaikkien aikojen isoimpana pankkikonkurssina ja WaMu siirrettiin JP Morgan pankille.  WaMun uusi toimari on ollut duunissaan melkein kolme viikkoa ja nyt hän saa kenkää, mutta onneksi työsopimus on ookoo toimarin kannalta – jannu saa melkein kolmen viikon pituisesta duunistaan melkein 20 miljoonaa taalaa handuunsa)

Ellen ole ihan väärässä niin pankeilla ja finanssilaitoksilla on kirjoissaan iso kasa pian ulosottoon meneviä asuntolainoja.  Pankilla A on kirjanpidossaan vaikkapa nimellisesti 100 miljoonan edestä asuntolainoja.  Jengi pystyy ehkä maksamaan 30 miljoonaa lainoistaan eli tällä hetkellä pankki olisi tappiolla 70 milliä.  Jos pankki kirjaa nämä tappiot, niin pankki menee nurin.  Minun on vaikea pitää pankkia viattomana olosuhteiden uhrina kuunneltuani vuositolkulla pankkien mainoksia “rahoita asuntosi uudestaan, anna tyttärellesi lahjana vihdoinkin sellainen hääseremonia jonka hän on aina haluunut saada”.  Miten pankki tulisi pelastaa (toinen kysymys on tietenkin se etttä miksi pankin ei anneta mennä nurin – minä en ole vakuuttunut siitä että pankkien kaatuminen olisi katastrofi koska jengin talletukset on turvattu aika pitkälle, eli 100,000 per tili)?

Valtio voisi ostaa pankilta paskalainat mahdollisimman halvalla. Tällöin pankin osakekurssi kärsii ja sijoittajat kärsivät ja pankin johto saa toivottavasti risuja (ja kenkää) osakkeenomistajilta.  Ja jos myöhemmin osoittautuu että lainat pärjäsivät paremmin kuin nyt arvattiin,  niin veronmaksajat tienaavat jutusta.  Tämä kuulostaa minusta suht koht oikean suuntaiselta ratkaisulta.

Toisaalta valtio voi tukea pankkeja ja ostaa paskalainat listahintaan tai johonkin muuhun korkeaan hintaan.  Tässä tapauksessa pankkien osakekurssit pysyvät ylhäällä, pankin johto pärjää hyvin, ja veronmaksajat syövät kaiken paskan.  Minusta tässä tapuksessa palkitaan jengiä joka ryssi homman alunperin.

Mitähän tulee tapahtumaan? Ennustaminen on vaikeaa.  Mutta pelastusohjelmaan on lisätty valvontaa, aitoon amerikkaliseen pukki kaalimaassa tyyliin. Alkuperäinen ajatus oli antaa talousministeri Henry Paulsonille (a) 700 miljardia taalaa taskurahaa, (b) lupa tehdä mitä ihan hän haluaa, (c) poistaa kaikki valvonta ja lailliset vastuut hänen tekemisistään.  Nyt tämä uusi parannettu pelastuspaketti korjaa nämä jutut, eiks’ niin?  Ekaksikin nyt systeemissä on joku valvontakomissio, johon kuuluu Henry Paulson puheenjohtajana plus erilainen määrä hänen enemmän tai vähemmän alaisiaan. Tokaksikin paskalainojen arvon määrittelemiseen on päätetty palkata yksityisfirmoja, jotka hoitavat arvomäärittelyt – eli samat pankit ja finanssilaitokset jotka ryssivät jutun alunperinkin alkavat nyt hoitamaan paskalainojen arvonmäärittelyjä.  Minun arvaukseni on että lopputuloksena pankkien osakkeet pelastetaan veronmaksajien kustannuksella.  Ellen ole aivan väärin ymmärtänyt asiaa, niin ainakin Ruotsissa 90-luvun alussa ollut pankkikriisi hoidettiin kauniisti siten että pankkien osakkeiden omistajat ja johto tapettiin ja veronmaksajat eivät loppujen lopuksi kärsineet pahasti (tämä ameriikin lehtien mukaan).

Minusta tuntuu että tästä on kehittymässä Vapaan Maailman versio Neuvostoliiton yksityistämissysteemistä neukkulan romahtamisen jälkeen.  Ameriikin oligarkit ovat juhlimassa …..

Historiaa. 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa Vapaassa Maailmassa oli pankkikriisi nimeltään Savings and Loan Crisis. Säästöpankkeja meni perseelleen joka puolella ja John McCain oli iso osa juttua ja josta muuten ei kauheasti puhuta tiedotusvälineissä (mikä on aika uskomaton juttu, koska McCain oli itse asiassa sekaantunut juttuun korviaan myöten).  Toisaalta McCainin seuraaminen internetissä säästöpankkikriisin suhteen on helppoa tarvitsematta lukea mitään vainoharhaisia veppisaitteja.  Minun ainoat henk koht tietoni ja huomioni tästä säästöpankkikriisistä on se, että kiinteistömarkkinoille tuli iso määrä taloja ja asuntoja, joiden piti tulla myytyä huutokaupalla, mutta huutokauppa ei koskaan tapahtunut – joku osti talot ja asunnot pois kuleksimasta ennen huutokauppaa ja ainakin Malibussa kauppahinnat olivat selvästi alle puolet senaikaisista toteutuneista myyntihinnoista.  Ja jengi kiroili ja harmitteli, mutta kukaan ei tehnyt mitään.  Ihan kuin Neuvostoliitossa – kukaan ei uskalla sanoa tai tehdä mitään ….

Mittakaavaa 700 miljardiin …

syyskuu 29, 2008

Tätä 700 miljardia on vaikea hahmottaa – se on sen verran enemmän kuin minun viikkorahani että sen koko ei mahdu hyvin minun pallooni.  Onneksi New York TImes havainnollisti asiaa grafiikallaan.

Tuosta isosta kuvasta ei tietenkään mitään selvää, mutta tuo isoin pylväs on 700 miljardia ameriikin banaania.  Tästä voit imuroida saman kuvan 1.4MBn PDF failina a-tally-of-federal-rescuesnytimes20080928-b Noita palkkeja on kiva tutkistella joutessasi.

Kantsuu muuten huomata että nuo kukertavan väriset pylväät vasemmalla ovat tämän luottokriisin juttuja ja se korkein pylväs on tämä 700 miljardin keikka.  Kun ynnään yhteen nuo kaikki kukertavat pylväät, niin summa on jotain 1.600 miljardia taalaa, eli 1,6 triljoonaa taalaa.  Tämä on jotain 5,300 taalaa per henki, tai 21,000 taalaa per kotitalous.  Pusikon Ykän aikana on pelleilty aika kalliilla tavalla.

Miksi 700 miljardia? Miksei 500 tai 950 miljardia?

syyskuu 25, 2008

Numerot löytyvät tietenkin lähimmästä hatusta.

Me vain halusimme valita todella ison numeron.  Kuulostaa varsinaiselta laserohjatulta täsmäaseelta …..

Tässä Forbes lehden bad-news-for-the-bailout-forbes20080923 artikkeli aiheesta.

Nyt menee lujaa: mahtava tulonsiirto kiihtyy ….

syyskuu 23, 2008

Vapaan Maailman pojat ovat keksineet tosi hyvän virityksen: pelastetaan maan talous 700 miljardilla dollarilla (tai isommalla monenkertaisella määrällä), jonka käyttöä (a) valvoo kuka ja (b) kuka on vastuussa rahan käytöstä?  Vastaukset ovat (a) ei kukaan ja (b) ei kukaan.  Pelastussopimuksen 3 sivuinen teksti turvaa rahankäyttäjän immuniteetin “by any court of law or any administrative agency”.  Toisin sanoen herra Henry Paulson, Vapaan Maailman valtionvarainministeri ja investointipankki Goldman Sachsin entinen ylipääjohtaja, saa tehdä fyffellä ihan mitä hän haluaa ilman mitään pakkoa selittää mitään tai olla missään vastuussa mistään.  Mahtava diili. Pelastuspaketin koko on muuten 22% ameriikin rassukoiden 2009 budjetista – samanverran kuin puolustusministeriölle menevä fyffe (rassukat kuluttajat puolustusbudjetiinsa enemmän kuin koko muu maailma yhteensä) …

Ajatuksena on antaa valtion ostaa investointipankkien (ja muiden finanssifirmojen) ryssimiä lainoja hintaan jonka päättävät Paulson ja skeidan myyjät.  Ja mitä saavat veronmaksajat vastikkeena avustaan? Veronmaksajat eivät saa mitään muuta kuin ilon auttaa, ei osuutta investointipankista, ei mitään paitsi jotain korkoa, jonka senkin päättää herra Paulson.  Toisinsanoen investointipankki ryssii ensin oman pisneksensä jolloin sen kuuluisi mennä konkurssiin, ja jolloin ryssimisen tehneen jengin (ns “talousnerot”) osakeomistuksen arvo tai palkkabonukset menisivät lähelle nollaa ja nerot saisivat ehkä myös kenkää.  Ja juuri tällä hetkellä heidän osakkeittensa arvo on oikeutetusti nollan pinnassa.  Nyt kun Paulson ostaa heidän skeidansa, niin osakkeiden arvoo tulee nousemaan.  Nämä “talousnerot” ovat todellakin oikeita talousneroja.  Jos olet fiksu ja teet oikeita päätöksiä, niin sinut palkitaan ruhtinaallisesti rahalla ja osakkeilla.  Jos onnistut ryssimään hommat kunnolla, niin tappiot maksaa hra ja rva veronmaksaja, ja talousneroilla menee edelleen hyvin.

Tässä cash-for-trashNYTimes20080921 aiheesta: lyhyt kansantajuinen selitys tästä fiaskon uudesta pelastusfiaskosta.

Tämä Vapaa Maailma on tosi ihmeellinen maa.  Yhtäältä täällä vaahdotaan yötä päivää markkinataloutta ja haukutaan kommunismia ja sosialismia ja ranskalaisia jotka eivät käy suihkussa joka päivä.  Ja vapaan markkinatalouden porukka yksityistää innoissaan voittoja ja sosialisoi tappionsa.

Minusta tuntuu, että tästä tulee uusi mahtava tulonsiirto (lisää…)

Lukukausimaksut Suomen yliopistoihin?

syyskuu 12, 2008

Taloussanomissa oli pari päivää sitten 11.9.2008 artikkeli, jossa Sitran johtaja Antti Hautamäki esittää että yliopistojen lukukausimaksut olisivat hyvä juttu, koska “palvelu paranisi”. Ajatus on puhdasta bullshittiä.

On toki totta, että yliopistojen (ja koulujen) rahoitus on tärkeä juttu.  Mutta lukukausimaksusysteemi on minun mielestäni tuhonnut ja raiskannut ameriikin koulutussysteemin mennen ja tullen.

Tuota lukukausimaksuajatusta voisi tietysti laajentaa ja syventää.  Kansakoululaisetkin vaatisivat parempaa opetusta jos siitä joutuisi maksamaan, eiks’ niin?.  Poliisi ja palokunta toimisivat paremmin, jos he rahastaisivat palveluistaan rikospaikalla tai palopaikalla, eiks’ niin?  Tai ainakin (lisää…)

USA on kommunistisempi kuin Kiina

syyskuu 9, 2008

USAssa vallitsee vapaa markkinatalous, jossa yritykset kamppailevat keskenään ja jotkut onnistuvat ja jotkut menevät konkurssiin.  Paitsi että eivät mene. Vapaan Maailman liittovaltio päätti pelastaa Fanny May ja Freddie Mac pankit viime viikonloppuna. Selittäisiköhän seuraava kuva sen miksi pankit pelastettiin ja nämä obligaatiot eivät menettäneet arvoaan?

Tuon kuvan yhteenlaskutetut obligaatiot ovat vaatimattomasti vajaat 820 miljardia dollaria.  Ja vapaa markkinatalousrumba jatkuu.  Nyt Detroitin autotehtailijat kolistelevat ovia Washingtonissa – Detroitin pojat ovat huolestuneet siitä että liittovaltio haluaa heidän parantavan autojen bensankulutusta (amerikkalaisten autojen keskiarvokulutus  autoille on vähän alle 10 litraa satasella) – asia joka ei ole heille vielä koskaan juolahtanut mieleen.  Nyt heistä tuntuisi kivalta jos heille lainattaisiin 25 miljardia dollaria.  He haluavat liittovaltion rahoittavan sillä heidän ammattitaidottomuuttaan. Muistaako kukaan miten kaikki perämoottorit olivat Evinrudeja ja Mercuryitä?  Ellen ole ihan väärässä niin Vapaan Maailman Ympäristöministeriö aikanaan julisti perämoottoreiden tekijöille että heillä on kymmenen vuotta aikaa siirtyä vähemmän saastuttaviin nelitahtimoottoreihin jne.  Kului melkein kymmenen vuotta ennekuin Vapaan Maailman Evinrudet ja Mercuryt huomasivat että nyt on kiire – mutta aika ei riittänyt ja kukaan ei heitä auttanut. Nyt kaikki päristelee Hondan ja Yamahan kyydissä.  Detroitin autot ansaitsevat saman kohtalon – jenkkiautot ovat lähinnä paremmin kiillotettuja Ladoja.

Liittovaltio pelasti Bears Sterns finanssifirman pari kuukautta sitten konkurssilta. Syyskuun 11. jälkeen liittovaltio on kuluttanut 15 miljardia dollaria lentoyhtiöiden pönkittämiseen.  Vapaa markkinatalous vauhdissa?

Jim Rogers (wikipedia Jim Rogers) ja George Soros perustivat yhdessä legendaarisen Quantum Fundin.  Jim Rogers asuu nykyään Singaporessa koska hänestä Aasiassa on nyt maailman keskus, niinkuin Lontoo oli 1800 luvulla ja New York 1900 luvulla.  Hänellä on pari huomiota maailmanmenosta vapaassa maailmassa:

The nationalization of Fannie Mae and Freddie Mac shows that the U.S. is “more communist than China right now” but its brand of socialism is meant only for the rich, investor Jim Rogers, CEO of Rogers Holdings, told CNBC Europe on Monday. “America is more communist than China is right now. You can see that this is welfare of the rich, it is socialism for the rich… it’s just bailing out financial institutions,” Rogers said.

Rogers esiintyy erilaisilla miljardöörilistoilla, joten häntä on vaikea luonnehtia katkeroituneeksi luuseriksi.  Tässä linkki artikkeliin jossa on myös viitisen minuuttia Rogersin videohaastattelua.  Ja tässä videohaastattelu.

Rogers kiersi muuten maailmaa 90 luvun lopulla ja kävi mm Suomessa.  Wikipediassa on linkit hänen matkoihinsa ja huomioihinsa myös Suomesta. Tässä matkaraportti kolmen vuoden ajalta. Ja alla kartta hänen Euroopan kiertämisestään.

Saara Palin’ista on tehty Joe Sixpackin ikioma beibi.

syyskuu 9, 2008

Maanantai 8.9.2008 lehdissä on uusia kuvia Saarasta.  Saarasta tehdään kansan suosima nainen ja musta tuntuu että Joe Sixpack menee halpaan.  Tässä kolme lehti kuvaa, kaksi NY Timeksestä, ja yksi Wall Street Journalista.

Tässä NY Timeksen eka kuva:

Saaran CV:ssä hehkutetaan sitä että hän on “äiti” – siis Saara osaa levittää reitensä aina tarpeen tullen?  (myös miespoliitikot muistavat mainita että heillä on N lasta – tosin miehet eivät voi koskaan olla varmoja siitä kuinka monta kakaraa heillä on :-) ) Joe Sixpack pitää äideistä. Ja omenapiirakasta. Ja ameriikin lipusta.  Mitä muuta Saara osaa levittää?

Kaloja.  Vaude.  Saara osaa kalastaa.  Joe Sixpackin mielestä kalastus on kova juttu, ja metsästys, ja ampuminen. Ja bissen juonti.  Itse asiassa Saarahan on aika lailla mun tyyppinen friidu, ei niin elitistinen ja töykeä kuin Laura Bush, tai Barbara Bush, tai Hillary Clinton.  Joelle on ehkä onnistuttu myymään uusi myytti. Joe saattaa olla löytänyt uuden friidun itselleen.  Ja sitten Wall Street Journalin kuva:

Trigillä (tällä Saaran viidennellä lapsella) on Down’in syndrooma, ja tätä äitiyttä myydään nyt tiukkana.

Tässä nuo kolme artikkelia, joista olen repinyt nämä kuvat. (1) readers-see-bias-in-us-weekly_s-take-on-sarah-palin-nytimes20080908 (2) sarah-palin-the-media-equation-drawing-a-bead-on-the-press-nytimes20080908 (3) palins-pitch-to-parents-of-disabled-raises-some-doubts-wsj20080908

Minä alan tosissani uskoa, että MäkKein teki nerokkaan valinnan.  Nyt Joe Sixpack voi helposti perustella itselleen ja bisse-kavereilleen miksi he kannattavat MäkKein/Palin pakettia.  Joen ei tartte selittää ääneen kenellekään että häntä ei huvita äänestää neekeriä.

Koko tämän farssin tekee aika uskomattomaksi Saaran tausta tai “elämänarvot”.  Obaman kirkon pastorin puheista (ei Obaman omista puheista) tehtiin kaamea hälinä, mutta Saaran omista lausunnoista ei tehdä.  Saara on ilmeisesti aika tiukkapipoinen helluntalainen (“pentacostal”) ja tässä kamaa sekä hänen omasta seurakunnastaan että Saarasta siellä:

Tiukkapipoinen helluntalaisuus on isa Saaraa, ihan samalla lailla kuin minun Böönin Män himmelini on osa minua (koska olen ollut BM:ssä jo seitsemän kertaa ja menen sinne mielelläni).  Jos minä menisin messiin politiikkaan,  niin mun tarttis selittää jollekin toiselle tiukkapipoiselle jengille Böönin Mäniä.  Toisaalta BM on puhdasta vapaa-aikaa, siihen ei liity mitään minule annettua tehtävää mennä ja muuttaa maailmaan enemmän böönärimäiseksi….