Osakemarkkinat käpertyvät. Tuomiopäivä on ovella.

By heka

Torstai on toivoa täynnä. Tai oli. Tai sitten ei.

Dow Jones indeksi tipahti aika paljon tänään torstaina.  Illan uutiset kertovat että Tokion pörssissä on menossa paskahalvaus.

(Kuvaa klikkaamalla saat täysikokoisen kuvan näkyviin). Kuvan tarina on yksinkertainen.  Dow Jones indeksi on nyt vajaat 8.600 ja se on pudonnut noin 1.900 yhdessä viikossa.  Tällä vauhdilla Dow Jones indeksi on nolla vajaassa viidessä viikossa.  Tuomiopäivä on noin keskiviikkona, marraskuun 12. päivänä.

Sen jälkeen et voi enää myydä osakkeitasi, vaan sinun täytyy maksaa ihmisille siitä, että he ottavat ne sinulta pois.

2 vastausta to “Osakemarkkinat käpertyvät. Tuomiopäivä on ovella.”

  1. Mab sanoo:

    Tokion pörssi teki viime yönä (Suomen aikaa) seppukun.

    Tänään perjantaina on USA:ssa mielenkiintoinen tilanne kun konkkaan päästetyn Lehman Brothersin 400 Mrd lainojen päälle liikkeellelasketut lainavakuutukset, eli CDS:t arvotetaan. Lehmanin lainojen arvo on nyt luokkaa 10c per dollari, eli noin matemaattisesti CDS:ien liikkeellelaskijat joutuvat pulittamaan niiden omistajille 360Mrd taalaa. Niinkuin aikuisten oikeasti ja nyt heti.

    Koska CDS:iä ei ole mitenkään valvottu eikä seurattu niin kukaan ei tiedä toistaiseksi keiden niskaan tuo 360Mrd muodollinen pikku maksu rapsahtaa. Ehkä se selviää tänään.

    Ihmekös tuo, että yksikään pankki ei suostu lainaamaan senttiäkään muille pankeille kun tällaisia p!#¤%aklönttejä osuu tuulettimeen.

    Lisätietoja saa laittamalla Google News-hakuun avainsanat “Lehman CDS settlement”.

  2. heka sanoo:

    Jees. Olen kerännyt hiukan matskua näistä Lehmanin jutuista, lukusi ovat samaa luokkaa kuin mitä minä olen nähnyt. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa lisää juttua….

Jätä kommentti