Lukukausimaksut Suomen yliopistoihin?


Taloussanomissa oli pari päivää sitten 11.9.2008 artikkeli, jossa Sitran johtaja Antti Hautamäki esittää että yliopistojen lukukausimaksut olisivat hyvä juttu, koska ”palvelu paranisi”. Ajatus on puhdasta bullshittiä.

On toki totta, että yliopistojen (ja koulujen) rahoitus on tärkeä juttu.  Mutta lukukausimaksusysteemi on minun mielestäni tuhonnut ja raiskannut ameriikin koulutussysteemin mennen ja tullen.

Tuota lukukausimaksuajatusta voisi tietysti laajentaa ja syventää.  Kansakoululaisetkin vaatisivat parempaa opetusta jos siitä joutuisi maksamaan, eiks’ niin?.  Poliisi ja palokunta toimisivat paremmin, jos he rahastaisivat palveluistaan rikospaikalla tai palopaikalla, eiks’ niin?  Tai ainakin me kaikki edellyttäisimme pareampaa palvelua, eiks’ niin?

Minä olen tutustunut aika syvältä Vapaan Maailman systeemiin, joka perustuu puhtaasti lukukausimaksuihin.  Olen myös ollut tekemisissä paikallisen alkuasukasfilosofian kanssa, joka on sitä mieltä, että on ihan järkevää, että opiskelijat rahoittavat opiskelujaan olemalla duunissa MäkDonaldissa myymällä hampurilaisia.  Vapaan Maailman opiskelusysteemissä ja lukukausimaksuissa ei ole ole hevon veen järkeä.

Jenkkilän, Vapaan Maailman, koulutussysteemi on yleisarvosanaltaan minun mielestäni helvetin huono.  Huippuyliopistot ovat tosi kovia juttuja, ainakin paperilla, ja niissä syntyy tiedettä ja taidetta ihan hyvin, noin ihan yleensä.  Iso osa Nobel palkinnoista tulee Vapaaseen Maailmaan.  Iso osa maailman tärkeistä tieteellisistä julkaisuista syntyy Vapaassa Maailmassa.  Yläkerros on hoidettu hyvin.  Minusta tuntuu, että Adolf Hitler oli kaikkien aikojen paras amerikkalainen tiedemies – Adolf sai aikaan massiivisen tiedemiesten muuttamisen jenkkilään ja sitä kautta jenkkilän tieteen taso nousi uudelle tasolle.  Paraatiesimerkki on Albert Einstein, joka vaihtoi maisemaa ja muutti jenkkilään.

Toinen maailmansota toi mukanaan ”GI Bill” systeemin (tarkempi selostus wikipediassa) jolla sodasta palaavat jannut saivat ilmaisen koulutuksen.  Jannujen ei tarvinnut maksaa itseään kipeäksi saadakseen opiskella.  Minusta tuntuu, ja tämä on puhdasta arvausleikkiä, että iso osa Vapaan Maailman taloudellista ylivoimaa toisen maailmansodan jälkeen perustui hyvin koulutettuun kansakuntaan – toisaalta voin olla väärässä.  Ja sen jälkeen jotain meni pahasti pieleen.

LUKUKAUSIMAKSUT.  Jenkkilän yliopistojen ja koulujen lukukausimaksusysteemi on täysin perseestä. Minä olen aika vakuuttunut siitä, että jenkkilän surkea lukukausimaksuihin perustuva koulutussysteemi on onnistuneesti tuhonnut jenkkilän.  Tässä pari hajahuomiota siitä miksi musta tuntuu tällä lailla….

(0) Jenkkilän väki maksaa veronsa ja saa verorahoillaan hemmetin hyvännäköisiä lentotukialuksia, muttei saa veroillaan juuri mitään terveydenhoitoa tai koulutusta.  Terveys ja koulutus on sinun oma henk koht ongelmasi jonka ratkaiset ihan itse ihan miten itse haluat.  Minusta systeemissä ei ole järjen häivää.

(1) lukukausimaksusysteemi on levinnyt koko koulutussysteemiin.  Tällä hetkellä lahjakkaan lapsen onnelliset vanhemmat voiva laskea koulujen maksavan jotain $20k per kakara per vuosi, alkaen kansakoulun ekalta luokalta.

(2) Jos et halua maksaa näin paljon kakaroittesi kouluista, niin toinen vaihtoehto on muuttaa sellaiselle seudulle (kaupunkiin, kaupunginosaan, jonnekin) jossa on hyviä ilmaisia ”public schools”.  Minulla aikanaan oli juuri tämä ongelma – maksanko helvetisti per kakara per vuosi kouluista, vai muutanko jonnekin muualle jossa ”public schools” ovat hyviä ja ilmaisia mutta jossa vuokrat ovat oleellisesti kalliimpia?  Hetkinen, jos yksityiskoulu maksaa $20k per vuosi, niin vuokra paremmalla seudulla voi olla $1.600 per kuukausi korkeampi koska koulu on ilmainen, ja kahdella lapsella vuokra voi olla $3,200 korkeampi jne.  Ihmiset ostavat itsensä paremmille seuduille parempien koulujen takia.

Kansainväliset tilastot, ainakin The Economist lehden mukaan, osoittavat että Suomessa koulujen väliset erot ovat maailman pienimpiä – eli sinun ei kannata maksaa $3.200 per kuukausi enemmän vuokraa per kuukausi saadaksesi kakarasi ilmaiseksi parempaan ilmaiseen kouluun.

(3) Yliopistot toimivat samalla lukukausimaksusysteemillä.  Jos kakarasi ovat todella fiksuja, ehkä jotain fiksuinta 1% , niin raha ei ole enää mikään ongelma.  Joku jossain maksaa fiksujen kakaroittesi kaikki lukukausimaksut.  Mutta jos olet sitä nuijaa 99% loppujengiä, niin olet kusessa.  Sinä maksat kakaroittesi lukukausimaksut, jotka ovat nykyään jotain $40k per vuosi (kaikki kulut, lukukausimaksut, vuokrat, ruoka, jne).  Harvoilla on varaa tähän.

(4) Opintolainasysteemit.  Ellen ole ihan väärässä, niin liittovaltio tukee opintolainoja takaamalla alhaisia korkoja.  Muistaakseni maksimilaina tässä kohtaa on jossain $13k pinnassa, ei per lukukausi, mutta per opiskelija (voin olla väärässä, tietääkö kukaan tarkempia lukuja?). Koko systeemi on huono vitsi.

(5) Jenkkien konkurssilait tekevät ison poikkeuksen opintolainojen kohdalla.  Kun menet henk koht konkurssiin,  niin opintolainat saavat erikoiskohtelun – niitä ei anneta anteeksi konkursissa.  Ne jäävät maksettavaksesi vielä konkurssin jälkeenkin.  Tämä ei välttämättä lisää opiskeluintoa.

(6) Jenkkien huippuyliopistot ovat tosi kovia himmeleitä, niihin pääsevät vain parhaat opiskelijat.  Eiks’ niin? Itse asiassa, ei.  Pusikon Ykä, jenkkilän nykyinen presidentti, sai MBA tittelinsä Harvard’in yliopistosta.  Harvad on yksi jenkkien parhaita yliopistoja, ja sinne on tosi vaikea päästä.  George W Bush pääsi sisään ja sai MBA titeelinsä Harvardista.  Miten ihmeessä se on mahdollista, koska Pusikon Ykä ei selvästikään ole kovin fiksu jannu?  Vastaus on yksinkertainen: ”legacy admissions”.  Tämä tarkoittaa jengiä, joka pääsee sisään sisäkautta, käymättä läpi mitään typeriä pääsykokeita.  Siihen riittää rikas isä, vanhemmat jotka ovat käyneet samassa yliopistossa, olet hyvä tenniksen pelaaja, mikä tahansa myy syy, jolla ei ole mitää tekemistä pääsykokeen kanssa.  Jenkkien huippuyliopistoihin pääsee ”legacy admissions” systeemillä noin 60% opiskelijoista.  Tämä on minusta täysin katastrofaalinen luku.

Sitran jannu on täysin väärillä raiteilla.  Lukukausimaksut ovat täysin perseestä.

PS. Olen menossa pois blogista noin viikoksi.  Poissaolon syy on ankea, olen menossa Grand Canyon’iin valumaan alavirtaan kumiveneellä noin viideksi päiväksi.  Jos saan aikaiseksi valokuvia, niin laitan ne verkkoon ihmeteltäväksi.

6 vastausta to “Lukukausimaksut Suomen yliopistoihin?”

  1. Goesta Says:

    Voivat ne olla peräseinästä mutta erikokoiset maksut ovat ainakin eri syvyydeltä. Sitran johtajahan puhui ’tietysti pienistä’ maksuista. Semmoista aina arvostaa enemmän mikä maksaa jotain. Oli niitä lukukausimaksuja takavuosikymmeninä Suomessakin. Ei se pahemmin estänyt säätykiertoa. Nyt opiskelijoille maksetaan palkkaa siitä, että opiskelevat.

    « Jenkkien huippuyliopistoihin pääsee “legacy admissions” systeemillä noin 60% opiskelijoista.»

    Onko tosi?

  2. Habahoo Says:

    Kyllä minäkin maksoin lukukausimaksuja kultaisella 70 luvulla. Oppikouluksi sitä silloin sanottiin. Kirjatkin piti itse hankkia. Arvatkaa oliko kivaa kun tuli peruskoulu. Se teki köyhän perheen pojan vanhempien rahoihin huomattavan säästön.

  3. amerikkalainen Says:

    Eli taalla suunta on juurikin painvastainen kuin Suomessa. Taalla oli 70 luvulla yliopistot (ja terveydenhoito) kaytannossa ilmaista kunnes Reagan aloitti modernin USA:n alasajon. Ja siita alkoi alamaki jolle ei vielakaan nay loppua. USA:ssa muuten jokainen julkinen dollari joka pistetaan koulutukseen antaa seitsemankertaisen tuoton takaisin. Mutta sekaan ei paattajille riita.

  4. heka Says:

    Goesta,

    Mitä enemmän minä katselen Vapaan Maailman koulutuksen maksujuttuja, niin sitä enemmän minusta tuntuu, että kaikki maksut johtavat turmioon. Joku alle sata euroa per kurssi on ehkä ok, mutta maksut johtavat hallinnon kasvuun (kuka maksoi mitä mistäkin), ne johtavat uuteen ajatttelutapaan organisaatiossa (opiskelijat ostavat palveluita). Kaikki tämä on minusta ihan perseestä. Jengiä tulee kannustaa ”tietämään ja osaamaan enemmän”. Miten se tehdään parhaiten on eri juttu. Mutta tämä Vapan Maailman ”maksa itse koulutuksestasi” ei myöskään futaa – kouluksen tulisi olla merikraattorinen systeemi, jossa yhteiskunta maksaa sen jengin koulutuksen, joka on selvittänyt jonkun ”pääsytutkinnon” joka perustuu omiin taitoihin eikä vanhempien maksukykyyn.

    ”Legacy Admisssions”. Olen nähnyt lukuja jotka vaihtelevat 10% ja 60% välillä. Jotkut tutkimukset jättävät pois urheilijat, jotkut eivät. Mutta urheilujengi ei voi olla kovin iso posentti kaikista opiskelijoista, joten epäilen edelleen, että legacy jengi, kuten George W Bush, on isoin osa legacy jengiä. Uskoin aiemmin näkemääni 40% numeroon. Minun sormituntumani on epävarma – käyttämäni 60% ”tuntuu” oikeantyyppiseltä numerolta – toisinsanoen olen lukenut sen jostain ja se ei tunnu minusta väärältä. Mutta saatan olla täysin pihalla. Tietääkö kukaan parempia nmeroita?

  5. heka Says:

    Habahoo,

    kirjat on toinen kova juttu Vapaassa Maailmassa. Kuinka paljon matematiikka ja mikään tiede muuttuu yhdessä vuodessa? Mutta joka vuosi uudet opiskelijat ostavat uuden painoksen edellisen vuoden matematiikan kirjasta ja kirja maksaa jonkun sata dollaria. Uskomaton kusetus systeemi.

    Koulutus on tyystin unohdettu Vapaassa Maailmassa.

  6. heka Says:

    Amerikkalainen,

    en tiedä onko tämä totta mutta kuulin pari päivää sitten että Los Angelesissa ei ole enää mielisairaaloita. Jos kakarallasi on mielenterveysongelimia, niin kuulemma Losissa ei ole mitään hoitoa. Kakara tarttee lähettää jonnekin muualle.
    En tiedä onko näin, mutta näin minulle kerrottiin, ja kertoja on hyvin tuntemani tämän alan tyyppi.

    Reagan aikoinaan tyhjensi mielisairaalat lähettämällä potilaat yhteiskunnan laitoshoidosta ihmisten henkiläkohtaiseen hoitoon… Potilaat laskettiin sairaaloista kadulle. Se näkyy edelleen, tänä päivänäkin ilmiselvästi kreisiä jengiä pyörii kaduilla työntämässä ostoskärryjä – jengiä jonka tarttis olla hoidossa jossain, mutta funktionaalisesti lamaantunut Vapaan Maailman yhteiskunta ei osaa enää käsitellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: