Kunniallinen vetäytyminen Irakista.


Yleinen asenne Yhdysvalloissa tuntuu olevan (”minun vaikutelmani luettuani lehtiä ja joskus nähtyäni teeveetä kavereiteni luona”.  Tosin minulla ei ole onneksi ollut teeveetä noin seitsemään vuoteen) että Irakin sotaan täytyi löytyä joku ratkaisu, jolla Yhdysvallat poistuvat Irakista ”kunniallisesti”, eli Yhdysvallat eivät myönnä, että koko sota oli alusta pitäen perseestä revitty mieletön virhe.

Nyt todettuaan voittaneensa kunniakkaasti Irakin sodan Vapaa Maailma on poistunut Irakista liput liehuen (lähde 1) lopetettuaan historiansa pisimmän sodan -toinen maailmansota kesti Vapaan Maailman perspektiivistä nelisen vuotta totaaliseen voittoon ja Irak kesti noin yhdeksän vuotta -ja se loppui, ja alkui, aika nolosti .  Irak on nyt määritelty vapaaksia maaksi, jossa kukoistaa demokratia.  Duuni on hoidettu loppuun, nyt kaikki vapauttajat palaavat kotiin ylpeinä.  Ai niin, ei ihan kaikki.  Bagdadin suurlähetystöön jää noin 16.000 tyyppiä (lähde 1).

Ja sodan kustannukset on yleensä mainittu Vapaan Maailman mediassa (1) kuolleina 4.500 kuollutta amerikkalaista ja (2) rahassa mitattuna minimissään noin yksi triljoona, eli 1.000 biljoonaa, eli miljoona miljoonaa dollaria (edelleen lähde 1).   Häh, kuinka paljon? Yksi triljoonaa dollaria Vapaassa Maailmassa on noin USD 3.200 per lärvi, tai USD 13.000 per nelihenkinen perhe.  Toisaalta Joseph Stiglitz (Nobel palkinto taloustieteestä vuonna 2001 (lähde 2)) on arvioinut Irakin sodan todellisiksi kustannuksiksi vähintäin 3 triljoonaa dollaria (lähde 3) -eli nyt noin USD 40.000 per perhe.  Tai sitten oleellisesti enemmän.

Alkuperäinen ajatushan oli poistaa maailmasta Saddamin joukkotuhoaseiden arsenaali.  Mitään joukkotuhoaseita ei löytynyt.  Hups.  Ei se mitään, Saddamista päästiin eroon ja Irakiin piti rakentaa toimiva infrastruktuuri (siltoja, teitä, sairaaloita, puhdasta vettä, jne)  demokratian lisäksi, joten kaikki on nyt hyvin.

Mitä tapahtui?  11.9.2001 Osaba Bin Ladenin jengi tuhosi New Yorkissa kaksi World Trade Centerin taloa, ja noin 3.000 ihmistä kuoli tässä terroristi-iskussa.  Vapaa Maailma päätti hyökätä Afganistaniin, jossa oli edes jotain logiikkaa, koska 9/11 oli aika selvästi lähtenyt liikkeelle Afganistanista.

Sitten Vapaa Maailma päätti hyökätä myös Irakiin, koska (1) Irak oli tiukkaan sekaantunut 9/11 tapahtumiin, ja (2) koska Al Queda oli Irakissa, ja (3) koska Irakilla oli joukkotuhoaseita joko kehitteillä tai jo valmiina.  Muuten meni oikein paitsi että 1, 2, ja 3 eivät olleet totta olivat puhdasta paskaa.  En viitsi edes laittaa lähteitä viitteeksi, paitsi jos kommentit vaativat lähteitä todisteeksi.

Tässä Irakin sodan yksi yhteenveto.

(1) Kuolleet amerikkalaiset ihmiset.
(1a) Kuolleet amerikkalaiset uniformuissaan.  Yleinen Vapaan Maailman mediassa mainittu luku on luokkaa 4.500 kuollutta amerikkalaista.   Muita lukuja ei yleensä mainita.  Nämä 4.500 kuollutta ovat amerikkalaisia sotilaita.
(1b) Kuolleet amerikkalaiset muissa uniformuissa. Mutta Vapaa Maailma ei lähettänyt Irakiin pelkästään sotilaita -sotilaiden lisäksi Irakiin lähetettiin reppureita (”contractors”), jotka hoitivat erilaisia sotilastoimia. Reppureita kuoli Irakissa yli 2.000 (lähde 4).  Eli jo virallinenkin tarina aliarvioi kuolleita amerikkalaisia aika rankasti.
(1c) Kuolleet amerikkalaiset vapaa-ajan asuissaan.  Pentagon ilmoittaa, että Irakin veteraanit harrastavat innokkaasti itsemurhia.  Itsareita tehdään 18 per päivä (lähde 5), eli vajaat 6.600 per vuosi -hiukan vähemmän karkausvuosina. Eli pelkästään vuonna 2010 sotaveteraanien itsarit yhtenä vuonna olivat samaa luokkaa kuin kaikki Irakissa tapetut amerikkaiset sotilaat ja reppurit yhteensä kahdeksan vuoden aikana.  Ihan hihasta vedettynä lukuna saattaisi arvata että joku luokkaa 20.000 veteraania on jo tehnyt itsarin.
(2) Kuolleet irakilaiset.  Arviot vaihtelevat noin 100.000 irakilaisesta noin miljoonaan irakilaiseen.  Aion kirjoittaa tästä lisää eri artikkelissa, koska minusta mielenkiintoinen aihe on tämä ”collateral damage” -mitä ja kuinka paljon rapatessa roiskuu.  Unohda ilmastonmuutos -Suomelle tosi kurja kohtalo olisi jos amerikkalaiset päättäisivät vapauttaa ja demokratisoida Suomen.  Irakin kohtalo on esimakua tulevasta onnelasta….

Lähteet:

(1) New York Times artikkeli 18.12.2011 viimeisten Vapaan Maailman joukkojen poistumisesta Irakista (PDF) Last Convoy of American Troops Leaves Iraq – NYTimes 20111218
(2) Wiki Joseph Stiglitz tyypistä http://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_Stiglitz
(3) Joseph Stiglitzin arvio Irak sodan kustannuksista http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2010/09/03/AR2010090302200.html
(4) Kuolleet reppurit (PDF) graphics8.nytimes.com:packages:pdf:world:2010:contractor-casualties-gw-paper NYTimes 201009xx
(5) 18 itsaria per päivä http://www.armytimes.com/news/2010/04/military_veterans_suicide_042210w/

Avainsanat:

4 vastausta to “Kunniallinen vetäytyminen Irakista.”

  1. JL Says:

    Pentagon ilmoittaa, että Irakin veteraanit harrastavat innokkaasti itsemurhia. Itsareita tehdään 18 per päivä (lähde 5), eli vajaat 6.600 per vuosi -hiukan vähemmän karkausvuosina.

    Tuossa on mukana kaikki USA:n sotilaat, siis esim. Vietnamin veteraanitkin. Miljoonia ihmisiä yhteensä perusjoukossa. Jos katsotaan pelkästään Irakin ja Afganistanin veteraaneja, lähteesi mukaan itsemurhayrityksiä oli vuonna 2009 noin 1900, joista 94 kpl eli 5 prosenttia onnistui.

    Noista luvuista on vaikea sanoa, ovatko ne paljon, vähän vai normaalisti. Esim. Suomessa noin 18 ihmistä 100.000:sta eli noin 1000 kpl tappaa itsensä vuosittain, vaikka sotia ei käydä. Jos katsotaan vain Suomen nuoria miehiä (USA:n viime sotien veteraanit ovat etupäässä nuoria miehiä), luku on paljon korkeampi eikä välttämättä eroa paljoa noista veteraanien luvuista.

  2. Ilkka Says:

    Jihuu!! Heka on aktivoitunut!!

    Juu perseelleenhän tuo keikka meni, sehän tässä on ollut jo selvää jokusen vuoden, mielenkiinnolla odotan alkaakohan siellä kohta mahdollisesti sisällissota.

    Mutta toiseen aiheeseen joka askarruttanut lähiviikot mieltäni: Olen täältä 51. osavaltiosta käsin seuraillut näitä lähestyviä pressanvaaleja ja sattuipa silmiini tuo republikaanien Rick Santorum-kellokas.

    Aika kovat on mielipiteet äijällä. Mitä veikkaat aikooko kaveri oikeasti iskeä Iraniin jos tulee valituksi vai onko vaan normaalia retoriikkaa?

    Hiukkasen pelottaa siinä äijässä se kun Palin esim. vaikutti olevan aika pihalla mut tää äijä näyttäis kirjoitustensa perusteella olevan fanaattinen JA älykäs mikä yhdistelmä hiukkasen pelottaa mua. Mielipidettä asiasta?

  3. mpz Says:

    Tuli tälläinen lainaus vastaan: Some (Republican) friends were over for New Year’s Eve, and one of them quoted someone else, ”Looking at the economy, there’s no way Obama can be reelected. Looking at the Republican field, there’s no way Obama can lose.”

    Republikaanien tilanne on vähän hankala, kun esivaaleissa pitää vokotella noita ääripään fundisäänestäjiä, mutta siinä parhaiten onnistunut ja siten presidenttiehdokkaaksi valittu on sitten itsekin niin ääripäässä, että varsinaisissa vaaleissa tuskin tulee pärjäämään.

  4. alo Says:

    Yksi tuttuni oivalsi: Irakin operaatio oli puhdas liiketoimi: Tällä tavalla toimimalla saatiin liittovaltion löysää rahaa omiin ja kevrien taskuihin, asefirmoille, reppurifirmoille, yhteistyökumppaneille Irakissa ja muualla ja niin eespäin.

    Ei siinä ollut ja tarvittu mitään sen kummempia syitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: