Demokratiaa vaaleissa: jokaisella äänestäjällä on tasan yksi ääni. Tai sitten ei.


Demokratian joku perusviritelmä on varmaan se,että vaaleissa joka äänestäjällä on yksi samanarvoinen ääni -yksi äänestäjä, yksi ääni. Vapaan Maailman jengi on sen verran innovatiivista porukkaa, että he eivät ole tyytyneet näin tylsään ajatukseen. Vapaan Maailman demokratia tuunattiin uuteen uskoon vuonna 2010 lakeja muuttamalla ja nyt systeemi on aika tarkkaan ”yksi taala, yksi ääni”.

En ole nähnyt mitään juttuja Suomen lehdistössä Vapaan Maailman vaalirahoituksesta.  Varmaankin tästä on kirjoitettu ja minä vain en ole nähnyt juttuja.

Demokratiaa on viritelty Vapaassa Maailmassa ahkerasti ja usein.  Kansantarustossa istuu tiukkana Chicagossa syntynyt sanonta ”Äänestä aikaisin, ja usein” (Vote early and often).  Äänestyspiirien rajojen virittely on yksi perinteinen kusetustapa (”gerrymandering” josta olen kirjoittanut aiemminkin, lähde 1). Tämän kirjoitettuani huomasin että olen vaahdonnut näistä Vapaan hämmästyttävistä vaalijutusta aiemminkin monta kertaa -ainakin viidesti (itse asiassa noin 10 kertaa, jutut läytyvät etsimällä sanaa ”vaalit” etusivulta). Lähde 1 on pisin koskaan tekemäni lähdeviittaus.  Toisaalta en ole koskaan (muistaakseni) kirjoittanut äänestyskoneiden turvattomuudesta, äänestyspaikkojen sijoittamisesta hankaliin paikkoihin, äänestämisen hidastamisesta (useiden tuntien odotus jonossa), jne.  Mutta minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia äänestää tässä pikkukylässä -kaikki käy melko vaivattomasti.  Toisaalta en ole värivammautunut, tai opiskelija. Ja minulla on ajokortti tai muu henkkari (köyhät saadaan pois äänestämästä vaatimalla että heillä on henkilöllisyystodistus, jossa on kuva -tätä kutsutaan nimellä ”ajokortti”).

Vaalirahoituksen suhteen systeemi futaa hienosti. Tai sitten ei. Kukaan ihminen tai yhteisö ei saa antaa yli USD 2.500 kenellekään ehdokkaalle, joten selvästikään raha ei pääse vaikuttamaan oleellisesti vaalituloksiin.  Kaikki nämä ihmisten antamat vaalituet löytyvät verkosta (jostain löytyy minunkin Obamalle antamani muistaakseni USD 100), ja vaalitukia voi selata per kaupunki, postinumero, osavaltio, jne.  Hienosti hoidettu, avoin, demokraattinen, kaikkien nähtävissä oleva auringonvalossa toimiva järjestelmä.  Paitsi että koko homma on kusetusta, mahtava Potemkinin kulissi.

Ei futaa.  Systeemi oli jo ennenkin Kabuki teatteria (se ei suinkaan toiminut näissä USD 2.500 rajoissa), mutta vuoden 2010 alussa Vapaan Maailman korkein oikeus ratkaisi ”Citizens United” tapauksen (lähde 2).  Yhtyneet Kansalaiset tapaus muutti vaalirahoituksen käytännössä täysin vapaaksi.  Kuten sanoin niin minä, henkilönä jolla on nimi, saan antaa laillisesti kenelle tahansa, tai kullekin, ehdokkaalle max USD 2.500 (noin 2.000€).  Se kuulostaa kohtuullisen demokraattiselta, ja keskustelua voidaan tietenkin jatkaa siitä onko USD 2.500 oikea luku.

Yhtyneet Kansalaiset muutti koko systeemin täysin.  Vapaan Maailman porukka uudisti vaalirahoitussysteeminsä neuvostoliittolaiseen tekopyhään tapaan.  Poliitikkojen tukijat ovat ennenkin voineet perustaa vaalitukijärjestön PAC (Political Action Committee) (lähde 3), joiden ajatuksena oli rajoittaa ”ison rahan” voimaa vaaleissa.  Homma ei toiminut kovin hyvin, mutta ajatus oli minusta periaatteessa suht hyvä.  Nyt Yhtyneet Kansalaiset systeemillä vaalirahoitus on käytännössä rajoittamaton -kuka tahansa voi perustaa ”Super PAC” tukijärjestön (lähde 4).  Kaikki Yhtyneet Kansalaiset järjestöt ovat itsenäisiä poliitikoista riippumattomia järjestöjä (heh-heh), jotka saavat tukea vapaasti ketä tai keitä tahansa poliitikkoja -mutta he eivät saa koordinoida toimintaansa ao poliitikon kanssa.  Joten tyypillisesti joku poliitikon A vaalijärjestön ammattitaitoinen jäsen eroaa, ja perustaa ihan itsekeksimänsä riippumattoman itsenäisen poliittisen tukijärjestönsä AA, joka ei suinkaan vahingossakaan koordinoi mitään hänen entisen isäntänsä/työnantajansa kanssa, ja nyt kuka tahansa voi antaa kuinka paljon tahansa rahaa AA:lle, joka voi puolestaan käyttää nämä rahat mihin tahansa mainontaan tai muuhun mihin tahansa muuhun poliittiseen tarkoitukseen -mutta AA ei saa koordinoida näitä juttuja poliitikon A kanssa (eikä maksaa poliitikon A toimistokuluja).  Poliitikkojen sihteereillä on nyt edessään mahtava taloudellinen tulevaisuus Super PACcien vetäjinä.

Homman tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että esim Nokian Vapaan Maailman itsenäinen yksikkö voi alkaa tukemaan ketä tahansa poliitikkoa Vapaassa Maailmassa.  Tai kiinalaiset, saksalaiset, tai Fidel Castro, tai hra Putin, voi nyt vapaasti, pienten voimistelulikkeiden jälkeen, rahoittaa ketä tahansa.  Upea systeemi! (lähde 6)

Republikaanien ehdokkaat.

Republikaaneilla on menossa heidän oman pressaehdokkaansa valinta -valituttu tyyppi tulee kisaamaan Obaman kanssa pressan duunista. Tässä vaiheessa republikaaneilla on kisaamassa enää 4 yrittäjää.  Näistä neljästä kolme kannattaa Iranin pommittamista (Ron Paul vastustaa), Santorium vastustaa ehkäisyvälineitä koska ne lisäävät seksin harrastamista, jne. Romney kertoo pitävänsä ihmisten erottamisesta.  Newt Gingrich korostaa löytäneensä Jeesuksen, mikä auttaa selittämään jengille, miksi hän melskasi Bill Clintonin ja Monican suihinotoista moraalisena katastrofina samaan aikaan kuin Newt itse heitti vierasta naista koipeen samaan aikaan kun Newtin vaimo oli syöpähoidossa.  Ron Paul on ainoa, jonka jutut ovat aika johdonmukaisia -minulle on jäänyt käsitys, että Ron Paul yleensä sanoo mitä hän ajattelee. Ja kaikkien neljän mielestä on kusetusta väittää että ilmastonmuutos johtuisi missään määrin ihmisistä.

New Yorkin republikaani pormestari Michael Bloomberg, joka on minusta asiallisen ja pätevän tuntuinen tyyppi, ilmoitti mielipiteenään, että jos joku ison yrityksen toimitusjohtaja sanoisi juttuja, joita nämä ehdokkaat sanovat, niin toimarit olisivat saaneet iltapäivällä kenkää firmastaan (lähde 4).

Ja nyt takaisin itse asiaan:  vaalirahoitukseen.

Newt Gingrich ja Sheldon Adelson.

Sheldon Adelson (lähde 5) on miljardööri jannu, joka pyöritti aikanaan Comdex’ia, isoa vuosittaista tietokonemessua Las Vegasissa. Sheldon myi Comdexin ja osti Las Vegasista kasinoita.  Sheldon kannattaa Newtiä pressaksi.  Tammikuussa Newtillä ei mennyt kovin hyvin, ja 7.1.2012 Sheldon antoi Newtin Super PACille viisi miljoonaa taalaa. Seuraavana päivänä Newtin organisaatio osti TV mainosaikaa USD 3,4 miljoonalla Etelä Karoliinaassa.  23.1.2012 Sheldonin muija Miriam heitti toiset viisi miljoonaa taalaa Newtin Super PACille.

Yksi taala, yksi ääni systeemi futaa kauniisti.  Esimerkkini ovat lähinnä republikaanien vaalipuuhista.  Demarit eivät ole mitenkään erilaisia.  Koko Vapaan Maailman poliittista systeemia dominoi puhtaasti iso raha -koska se on nyt täysin laillista.

Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu oikeislaitokselle.  Tuomarit ja yleiset syyttäjäy valitaan tyypillisesti vaaleilla.  Nyt yritykset ja yhteisöt voivat rahoittaa vapaasti myös Tuomari Nurmiota.  Siisti systeemi.  Hyvin menee.

Poliitikkojen keräämä fyrkka tähän mennessä

New York Times päivitti 20.2.2012 vaalikampanjatilanteen (lähde 7).  Hämmästyttävä ison rahan himmeli.  Luvuista näkyy selvästi, miten iso raha ostaa vaalikampanjat ja ehdokkaat.

Restore Our Future (Mitt Romney) on saanut USD 36,8 miljoonaa rahoitusta, josta 97% on yli USD 25.000/kpl kokoisia rahoituksia, ja 10 on yli miljoonaa per rahoitus.

American Crossroads (tukee republikaaneja) on saanut USD 23,4 miljoonaa, joista 99% on yli USD 25.000/kpl kokoisia rahoituksia, isoin on USD 10 miljoonaa, ja 5 muuta on yli millin.

Winning Our Future (Newt Gingrich) on saanut USD 13,1 milliä, joista 99% on yli USD 25.000/kpl rahoituksia, ja Sheldon ja Miriam antoivat USD 10 milliä.

Make Us Great Again (Rick Perry -on jo luopunut kisoista) on saanut USD 5,5 milliä, joista 97% on yli USD 25.000

Priorities USA Action (Barack Obama) on saanut USD 4,5 milliä, joista 97% on yli USD 25.000/kpl.  Obama ei ole vielä aktiivisesti mukana vaalikampanjassa, mutta kunhan republikaanien ehdokas löytyy, niin Obama lähtenee aktiivisemmin liikkeelle.

Lista jatkuu pitempään, tsekkaa lähde 7 tarkempaan jos asian tympeät detaljit kiinnostavat.

Lähteet:
(1) https://heka.wordpress.com/2008/10/08/viritetty-vaalisysteemi-osa-1/
https://heka.wordpress.com/2008/10/10/viritetty-vaalisysteemi-osa-2/
https://heka.wordpress.com/2008/11/03/viritetty-vaalisysteemi-osa-3/
https://heka.wordpress.com/2008/02/18/esivaalit-lansi-leningradissa/
https://heka.wordpress.com/2008/01/28/vaalipiirit-vapaassa-maassa-demokratiaa-lansi-leningradissa/
(2) Citizen United, Yhtyneet Kansalaiset, tapaus korkeimmassa oikeudessa. Sallii rajattoman rahankäytön. http://en.wikipedia.org/wiki/Citizens_United_v._Federal_Election_Commission
(3) Vaalitukijärjestöt, PAC = Political Action Committee http://en.wikipedia.org/wiki/Political_action_committee
(4) Bloomberg: pressaehdokkaat ovat typeryksiä Bloomberg Thinks GOP Presidential Candidates Are, Well, Stupid: Gothamist 20111104
(5) Kuka mikä on Shelson Adelson wiki http://en.wikipedia.org/wiki/Sheldon_Adelson
(6) Newsweekin juttu aiheesta kantsuuko ulkomaalaisten yhtiöiden rahoittaa Vapaan Maailman poliitikkoja (hiukan repaleiden lähde, itse juttu alkaa sivulla 3) PDF Should Foreign Corporations Spend Money on U.S. Political Candidates.Newsweek.20100122
(7) Huimaa vaalien rahoitusta, per 20.2.2010 PDF Who’s Financing the ‘Super PACs’ – Graphic – NYTimes 20120220

Avainsanat: , , , ,

5 vastausta to “Demokratiaa vaaleissa: jokaisella äänestäjällä on tasan yksi ääni. Tai sitten ei.”

  1. kormy Says:

    Yksi ongelma on, että jenkkilässä on paljon kahjuja ja toinen, että niiden pitää vallata jompikumpi kahdesta puolueesta, jotta saavat äänensä kuuluviin.

    Meidän suhteellisessa vaalitavassa kaistapäät voivat perustaa itselleen oman kaistan.

  2. Jasmo Says:

    Aaaand heka is back!

  3. Myy Says:

    Politiikka on täyttä veronmaksajien kusetusta.
    Suomessa sentään asiat tehdään siististi tieto oyj:n toimesta eikä itse äänestämistä vaikeuteta. Kannattaa katsoa juutuubin ”vaalivilppi on totta suomessakin” tai jotain sinnepäin.

    Vaalithan on rehelliset aina suomessa ja jenkeissä, mutta venäjä on se ainut jumalan hylkäämä paikka jossa on ei muuta olekkaan kuin vilppiä…

  4. JL Says:

    Bloomberg ei ole republikaani. Se oli ensin demokraatti, sitten republikaani, nyt se on independent.

  5. Ilkka Says:

    Kattelin noi glenderblenderit lävitse. Periaatteessa aivan äärimmilleen vietynä voisit kontrolloida 51% kannatuksella koko osavaltiota. Käytännössä voit vaalialueet vapaasti vedettynä viedä sellaisella 60% kannatuksella 20 edustajasta noin (55% kannatuksella hajautettuna) 15 edustajaa. Sekin on paljon, toisaalta toinen osapuoli voi piirtää sitten rajat uusiksi jos pääsee vallankahvaan.

    Se Santorum mua kiinnostaa edelleenkin, kirjoittele siitä jos tulee hyvää matskua vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: