Posts Tagged ‘Haiti’

Joukkorahoitus on mielenkiintoinen himmeli.

tammikuu 25, 2013

Crowd funding, joukkorahoitus (lähde 1) tapahtuu kun iso joukko jengiä sijoittaa rahaa johonkin tarkoitukseen.  Miljoona ihmistä heittää yhden euron per lärvi likoon johonkin tarkoitukseen, vaikkapa telttoihin ja makuupusseihin jonkun luonnonkatastrofin alueelle. Tai 10.000 ihmistä sijoittaa sata euroa jonkun miljoonan euron viriykseen.  Minusta joukkorahoitus on tosi mielenkiintoinen ilmiö ja olen leikkinyt sillä noin vuoden verran.

Musta tuntuu, että joukkorahoitus voisi maistua hyvin Suomessa, joko rahoitettuna Suomessa tai ulkomailla, vaikappa Vapaassa Maailmassa. En ole tutkinut asiaa mitenkään syvemmältä, mutta kiinnostuttuani aiheesta olen leikkinyt sillä.  Ja minusta tuntuu, että joukkorahoitus on kova sana, ihan oikeasti.  Tässä minun tarinani.

Joku vuosi sitten olin viikon Haitin keskiylängöllä, köyhän Haitin köyhin maakunta, Thomonde’n kaupungissa.  Siellä on ehkä 4.000 asukasta ilman sähköä -tai ainakin auringonlaskun jälkeen siellä ei näkynyt valoja.  Talomme kulmassa oli yksi katuvalo, ja siihen valoon kerääntyi illalla muutamia kymmeniä kakaroita kouluvihkoineen ja -kirjoineen lukemaan ja kirjoittamaan vihkoihinsa. Vaikea kuvitella näin ankeata elämää, mutta pakko uskoa kun sen näkee.

LuminAid valo.  (rahoitustarve USD 20k, saivat USD 52k)  Sitten törmäsin tähän joukkorahoitushimmeliin IndieGoGo.com’issa(lähde 2). LumidAid lamppu päivällä. Luottokortti antaa mittakaavaa.

LuminAid paiva DSC00015

Pieni puhallettava läpinäkyvästä muovista tehty tyyny, jossa on valokenno, pieni LED valo ja kytkin jolla lamppu on pois päältä, himmeä tai kirkkaampi.

LuminAid Yo DSC00016

Huima himmeli.  Jos pudotat sen, niin se pomppaa. Jos sataa, niin se ei kastu. Jos istut sen päälle, niin tyyny luultavasti puhkeaa, mutta itse laite ei ehkä mene rikki. Riittää lukemiseen kotona.  Tai toimii hyvin teltassa roikkumassa. Tämä mainio keksintö on poikinut muitakin kehitelmiä ajatuksesta (esim lähde 3).  Aloin joutessani seurata tätä joukkorahoitusjuttua

Ohjelmoitava fikkari. (rahoitustarve USD 31k, saivat USD 259k) Löysin ohjelmoitavan fikkariprojektin (lähde 4).  Tsiisus, kaksi 600 lumensin ohjelmoitavaa fikkaria USD 90 yhteishintaan.  Sain ekan fikkarini eilen. Mainio himmeli, se hakkaa mennentullen edellisen valonheittäjäni Fenix TK40 fikkarin.  Ja mikä parasta, voin ohjelmoida fikkarin uusiksi Arduino’lla tai Raspberry Pi’llä. Sain fikkarini pari päivää sitten.  Fikkari on juuri selainen kuin sen piti ollakijn. Kova sana.

Tämä fikkarijuttu on tietenkin hifismiä.  Hiukan samanlainen kuin paskahuusini -häpeän tunnustaa, että mulla on huusissani japanilaisen Toto firman lämmitetty, perseenhuuhtova ja sen lämpimällä ilmalla kuivaava vessanistuin (lähde 5).  Siinä on tietenkin myös kauko-ohjain, jolla ohjataan istuimen lämpötila, veden lämpötila, huuhtelutapa (pum-pum konekivääri, hellä kasteluletku, jne), vettä peffaan edemmässä vai taaemmassa, jne. Harvinaisen viihteellinen ja monipuolinen laite.  Haittapuolena on se että naiset viihtyvät entistä pitempään vessassa.

(paskahuusista tulee mieleeni ekologinen USA ja ekologinen Kalifornia.  Julkisten vessojen kusiputkat mainostavat miten he huuhtelevat minun kuseni ainoastaan gallonalla vettä -vajaat neljä litraa vuomavettä kulutetaan minun pikkukuseni huuhteluun? Tervetuloa Amerikan ekologiseen taivaaseen)

Espressokahvikone. (rahoitustarve USD 20, saivat USD 369k) (lähde 7) Amerikan kahvit ovat puhtaasti perseestä.  Helsingissä esim Kaffecentralen (lähde 6) tekee minusta hyvää kahvia.  Starbucks on täysin perseestä.  Olen valitettavasti Tähtivuohen vakioasiakas koska tässä vapaan markkinatalouden maassa ei ole yhtään ei-Tähtivuohi kahvipaikkaa 10 kilometrin säteellä.  Muutama kuuakusi sitten Tähtivuohen ylipääjohtaja Howard Schultz julisti, että firman systeemit myllertetään täysin uusiksi. Tähtivuohi keskittyy oppimaan asiakkaitteensa nimet, jotta he voivat tervehtiä asiakkaitaan heidän nimillään ”Hei Heikki blah blah”. Kahvi on edelleen ihan perseestä mutta he hymyilevät minulle ja sanovat nimeni! Juon paskakahvia ja tunnen olevani tärkeä ihminen heidän elämässään? Howard Schultz on oikeassa -tämä juttu toimii ja maerikkalaiset lutkuttavat paskakahviaan ja heistä on kivaa että paskakahvin myyjät muistavat heidän etunimensä.  Elämä ei tästä parane -kahvi on edelleen perseestä mutta he tietävät etunimeni.

Minua kiinnosti tämän espressokahvityyppien projekti.  Pojilla on tarina joka miellyttää minua. Heitin tähän hommaan jotain USD 400 ja se saattaa hyvinkin mennä Kankkulan kaivoon.  Tai sitten ehkä saan juoda kohtuullisen hyvää kahvia jossain vaiheessa…

Bakteerit ja muut kömpiäset ruumiissani.  (lähde 8) Harvinaisen mielenkiintoinen himmeli! Maksoin non USD 350 tästä ilosta.  Linkissä on noin kolmen minuutin video aiheesta. En todellakaan tunne aihepiiriä ollenkaan. Olen pihalla kuin lumiukko kesällä.  Mutta päätin uskoa projektiin, ja maksoin.  Olen markkinoinnin viaton uhri. Näin nimen UCSF -University of California, San Francisco. Täysin oikea amerikkalainen yliopisto, mestarisarjassa.  Joten uskoni, ei tietoni, perusteella heitin heille USD 350.  Heitinkö rahani Kankkukan kaivoon? En tiedä. En tunne asiaa ollenkaan.

MUTU. MUsta TUntuu.

Joukkorahoitus on minusta kova sana, kaikkien muiden juttujen lisäksi.  Yleensä kaikki normaalit rahoitusprosessit vaativat omia vaatimuksiaan -he tietävät mitä he tekevät, ja systeemi toivottavasti toimii.  Joukkorahoitus on uusi tapa tehdä asioita.  Se selvästikin tuntuu toimivan, koska joukkorahoitusviritelmiä tuntuu ilmestyvän lisää koko ajan. KickStarter ja IndieGoGo ovat ainoastaan kaksi viritelmää joita olen tarkastellut.  Niitä on selvästikin paljon enemmän kuin nämä kaksi.

Pelle Pelottomat Suomessa.  Musta tuntuu että Suomessa on paljon Pelle Pelottomia joilla on mielessään erilaisia projekteja.  Näissä joukkorahoitus jutuissa saattaa hyvinkin olla yksi vaihtoehto eteenpäin.

Lähteet:
(1) Wiki joukkorahoituksesta suomeksi http://fi.wikipedia.org/wiki/Joukkorahoitus ja ameriikin englanniksi http://en.wikipedia.org/wiki/Crowd_funding
(2) LuminAid, kolmannen maailman lamppu IndieGoGo’ssa http://www.indiegogo.com/LuminAID?c=home
(3) LuminAid’in jatkokehitelmä jonkun toisen toimesta http://www.mpowerd.com/
(4) Ohjelmoitava fikkari -kova sana http://www.kickstarter.com/projects/527051507/hexbright-an-open-source-light
(5) Toto paskahuusi vessanistuin.  Minun vessani on noin puolet halvempi, mutta tästä saa aika hyvän kästyksen himmelistä http://www.amazon.com/SW554-01-Washlet-Elongated-Toilet-Cotton/dp/B0011YSEUC/ref=sr_1_cc_1?s=aps&ie=UTF8&qid=1359095401&sr=1-1-catcorr&keywords=toto+washlet
(6) Kaffecentralen, jossa olen useimmiten ollut Museokadulla http://www.kaffecentralen.com/
(7) Espressokahvikone. Tämä saattaa olla konkurssijuttu. http://www.kickstarter.com/projects/zpmespresso/pid-controlled-espresso-machine
(8) Bakteerit ja mönkiäset sisälläni http://www.indiegogo.com/ubiome?c=home

Haiti, puhtaan veden projekti.

huhtikuu 14, 2011

Kuuman kaupungin kiihkeä rytmi ei aina mene perille Haitin syrjäseuduilla. Aloitimme puhtaan veden projektin noin kaksi vuotta sitten -tarkoituksena on tuottaa klooria, jota lisätään paskaiseen veteen, ja kloori tappaa pöpöt. Ajatuksena on on ripulin vähentäminen. Ja niin yritämme rakentaa pienen noin 20 neliön varastorakennuksen, jossa tuotamme klooria.

Tässä alla tilanne vuosi sitten huhtikuussa 2010:

Jossain vaiheessa pojat saivat aikaan lisää seiniä.

Ja nyt huhtikuussa 2011 rakennus on oleellisesti pitemmällä.

Jotain on mennyt pahasti pieleen, koska minusta itse asiassa tilanne on huolestuttavan positiivinen.

Rakennuksen vieressä olevassa kontissa on kloorin tuottamiseen tarkoitettuja koneita.  Iso puuttuva pala on aggregaatti, joka istuu Port Au Princen tullissa odottamassa sopivan kokoista lahjusta, jonka voitelemana aggregaatti saadaan siirrettyä ensin konttiin ja sitten punaiseen taloon.

Mielenkiintoista miten asia edistyy pikkuhiljaa. Samaa ei sanoa hotellista jossa vietin yhden yön vuosi sitten ja toisen yhden yön noin viikko sitten. Hotelli on Port Au Princen klassikkoja, Hotel Villa Creole stadin yhdessä rikkaimmista paikoista.  Villa Creole näytti tällaiseltä viikko sitten:

Villa Creolen ravintolaosa romahti.  Kukaan ei kuollut tai loukkaantunut. Uima-altaan takana näkyvä valkoiseksi maalattu vaneriseinä peittää romahtaneen ravintolan. Ravintola oli auki uima-altaalle ja kun järistys lähti liikenteeseen, niin jengi reagoi luonnollisesti juoksemalla ulos uima-altaalle. Järistys kesti kauan, muutamia minuutteja, ja kukaan ei jäänyt romahduksen alle.  Vuosi sitten Villa Creole oli ihan saman näköinen -mikään ei ole muuttunut, mitään ei ole korjattu.

Olin Port Au Princessä jotain kolme viikkoa ennen maanjäristystä. Vikana iltana lähellä olevassa hotelli Montanassa oli joku juttu, jossa olin mukana. Montana romahti maanjäristyksessä, ja yli 500 ihmisestä tuli pannukakkuja sen raunioissa.  Vaikka välimatkaa oli ihan tarpeeksi, niin se silti panee funtsaamaan.  Mun kannalta katsoen mulla kävi hyvä tsäkä -noilla 500+ jengillä ei tsäkä riittänyt.

Älykkyys ja Tatu Vanhanen. Uusi kierros.

heinäkuu 2, 2010

Tatu sai aikaan kiitettävän paljon huutoa rotu- ja älykkyystutkimuksillaan.  Wikipedia sanoo näinikkää Tatusta:

Hän on tullut tunnetuksi etenkin käyttäytymisgeneettisistä tutkimuksistaan, joissa hän on muun muassa pyrkinyt selittämään valtioiden välisten varallisuuserojen olennaisesti johtuvan niiden väestöjen periytyvistä eroista älykkyydessä. Vanhasen mukaan Veiksel-jääkauden aikana Euroopassalähde? älykkyys nousi, kun hengissä selviytyminen vaati paljon älyä. Hän on esittänyt, että Afrikan kehitysmaiden hallintoon tulisi mahdollisimman paljon eurooppalaisia ja aasialaisia.

Tatu sai rankkoja rasistisyytteitä arvaukselleen siitä, mistä älykkyyserot eri kansakuntien välillä johtuvat.  Mun kaverini täällä, siis ne jotka koskaan vaivautuvat ajattelemaan ja ennenkaikkea ihmettelemään erilaisia juttuja, ovat yleisesti sitä mieltä, että pohjoisen vaikeammat olosuhteet saavat jengin miettimään ja suunnittelemaan tulevaisuutta paremmin kuin päiväntasaajan jengi. Vastaavasti löytyy erilaisia selityksiä sille, miksi juutalaiset pärjäävät objektiivisesti tarkastellen helvetin hyvin maailmassa – he saavat esim noin 30% kaikista Nobel palkinnoista. Joka (henkisessä) lajissa juutalaisia löytyy kuin meren mutaa – ihmisryhmänä jutskut ovat selvästi huippuluokkaa (joo, joo, ei tietenkään kaikki ole virheettömiä ja kävele veden päällä ja silleen, mutta yhtenä porukkana jutskut ovat yksinkertaisesti todella maailmanmestareita).

Miksi jotkut ihmisryhmät ovat ”fiksumpia” kuin toiset?  Kiitos kun kysyit!  Tatu Vanhasen tutkijakaveri Christopher Eppig on julkaissut uuden tutkimuksen aiheesta (lähde 1).

Tässä eri maitten älykkyysosamäärää on verrattu eri maitten ”tautisuuteen” – kuinka monta erilaista kansantautia (”infectious disease”) maasta löytyy noin keskimäärin.  Tulos:  Mitä enemmän tauteja, sitä alempi älykkyysosamäärä.  Tai toisinpäin, mitä terveemmissä olosuhteissa lapset kasvavat, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on olla ”fiksuja”.

Tämä tautisuus/älykkyys selitys vaikuttaa paremmalta selitykseltä älykkyyseroihin kuin ihonväri/älykkyys selitys, koska nyt eroihin löytyy enemmän ”järkeenkäypä” selitys – tautiset lapset eivät pysty kehittymään yhtä hyvin kuin terveet taudittomat lapset.  Toisinsanoen, lapsilla olevat sairaudet eivät ainakaan paranna heidän kehittymismahdollisuuksiaan.

Eiks ookin mielenkiintoinen ajatus?  Jengi muualla ei olekaan dorkaa koska he ovat nuijia, vaan he ovatkin nuijia, koska heiltä puuttui heidän lapsuudessaan kaikki ne hyvät jutut, jota me saimme. Kuinka nuijia meistä olisi tullut, jos meillä olisi ollut kakarana koko ajan ripuli?

Minä olen mukana yhdessä jutussa, jossa yritetään saada muutamille perheille Haitissa puhdasta vettä.  Mulla ei ole mitenkään selvää käsitystä siitä miksi olen mukana jutussa – olenhan nähnyt kurjia juttuja muuallakin.  Mulle varmaan kolahti himaan veteen liittyvä ripuli – jos mulla olisi aina ollut ripuli koska juomaveteni on ihan perseestä, niin mulla olisi aika kurja olo.  Ja koska satuin olemaan jengin kanssa, joka tuntuu tekevän tosissaan järkeviä juttuja Haitissa, niin päätin lähteä jengin messiin yrittämään tehdä yhtä pikkujuttua puhtaan veden kanssa.

Lähteet:
(1) The Economist’issa julkaistu juttu PDF failina Disease and intelligence: Mens sana in corpore sano | The Economist 20100701
(2) The Economist’in tarkennus Disease and intelligence: Mens sana in corpore sano | The Economist 20100701c

Viimeinen yö Haitissa, Port-au-Prince.

Touko 13, 2010

Viimeinen yömme Haitissa oli hotelli Villa Creole’ssa Port-Au-Princen kaupungissa. Saavuimme sinne suurinpiirtein auringonlaskun aikaan, respassa meni vähän aikaa selvitettäessä huonetilannetta.

Pari pikkuista tukipölkkyä on jotenkin outoa, mutta toissaalta maanjäristys kesti 45 sekuntia, ja on aika selvää, että hotellissa on jotain vaurioita.  Mutta täts laif, ei syytä huoleen. Ja sitten tukka suorana huoneeseen ja suihkuun. Viisi päivää ilman peseytymismahdollisuutta motivoi hyvin tätä suihkuajatusta. Hajunpoisto-operaation jälkeen oli selvästikin kaljan paikka.

Kalja maistuu rankan reissun jälkeen pimeässä uima-altaan äärellä.  Ja sitten nukkumaan, unta palloon kunnolla. Minäkin nukuin kuin viaton lapsi, mikä vastaa aika hyvin todellisuutta.

Aamulla oli tietenkin aamiaisen paikka saman, tosin tällä kertaa valoisan, uima-altaan äärellä. Suihkunraikkaana oli kiva rentoutua, juoda kahvia (Haitissa saa itse asiassa hemmetin hyvää kahvia, tai ainakin Villa Creolessa saa). Kaiken tämän rentoilun ohessa katselin uima-allasta ja käänsin katseeni vasemmalle kohti hotellia…..

Harmillinen takaisku – hotelli olikin kärsinyt maanjäristyksestä oleellisesti enemmän kuin tajusinkaan eilen illalla.

Jos olisin nähnyt tämän illalla, niin olisin nukkunut uima-altaan äärellä.  Haitissa on jälkijäristyksiä, (more…)

Haiti ja puhdas vesi projekti.

huhtikuu 28, 2010

Täysin yllättävä kuvio. Puhdas vesijuttu on edistynyt taas vähän. Muutama juttu alaspäin näyttää kuvan puhtaan veden ”tehtaasta” joku kuukausi sitten. Juttu on edistynyt, kattoa voidaan alkaa rakentamaan ihan heti kohta.

Seinät ovat nousseet hiukan korkeammalle. Tehdasrakennusta rakennetaan pikkuhiljaa. Uusi teoria on, että kesäkuussa päästään tuotannon alkuun – minä veikkaan elokuuta.  Minusta on aika uskomatonta, että jannut ovat saaneet aikaan selvästi jotain…

Huomenna jatkamme takaisin Port-au-Princeen joka oli sen maanjäristyksen keskus.  Täällä noin 80 kilsan päässä maanjäristyksestä ei näy juuri mitään.  Itse asiassa minä en täällä näe, koe tai haista mitään maanjäristyksestä täällä. Paitsi että jengi kertoo perheenjäsenistään ja ystävistään jotka kuolivat. Ja paikallisen sairaalan pihalla luuhaa iso jengi kakaroita (4 vee ja sitä vanhempia) joiden vanhemmat kuolivat maanjäristyksessä….

Haiti, tiistai 27.4.2010

huhtikuu 27, 2010

(Olen nyt thomonden kaupungissa Haitin keskiylängölla. Internet yhteys ei ole kauhena hyvä, joten tämä juttu saattaa ontua pahastikin).

Saavuimme Port-au_Princeen Haitilla maanantaina. Meidän ohjelmanamme oli nähdä miltä MediSharen lentokenttäsairaala näyttää, ja jatkaa matkaa Haitin keskiylängölle. Emme itse asiassa nähneet mitä Port-au-Princessä on tapahtunut – tämä näemme paluumatkalla, torstaina, jolloin vietämme yön Port-au-Princen ykkösalueella.

MediShare projektilla on lentokentälle aidatulla alueella erilaisiin telttoihin rakennettu sairaala, jossa on jotain 40 sänkyä.

Vasemmalla olevat korkeat teltat ovat kaksi sairaalatelttaa, noin 70 potilasta per teltta. Oikealla on pitempään paikalla olevan jengin telttoja (osa jengiä on ollut paikalla kuukausia, osa jengiä lentää paikalle muutamaksi päiväksi tai viikoksi, heidät majoitetaan isoihin yhteistelttoihin).

Yllä yksi sairaalateltta, jotain 70 sänkyä. Yllättävän hyvin toimiva systeemi, jossa jengi tekee duunia ihan tosissaan ilmaiseksi auttaaksen näitä tyypejä.  Kuvan keskellä oleva räppäriltä näyttävä tyyppi on Tim Petterson (sukunimi on suunnilleen oikein), orthopedic surgeon, ortopedia kirurgi (?), joka leikkaa huomenaamulla täällä Haitin keskiylängöllä yhden tyypin jalan. Jannun jalka meni paskaksi 10 kuukautta sitten moottoripyöräonnettomuudessa, ja kukaan ei ole tehnyt sille mitään. Tim selittää, että jos onnettomuus olisi tapahtunut Atlantassa, missä Tim puuhaa juttujaan, niin tyyppi olisi ollut takaisin himassaan seuraavana päivänä.

Nyt Timin arvio on että jos hän ei tee mitään, niin jannun jalka amputoidaan.  Tim voi amputoida jannun jalan, ja luoda hyvän alustan proteesille. Toisaalta Tim voi leikata (more…)

Haiti ja puhdas juomavesi.

huhtikuu 22, 2010

Olen menossa Haitiin parin päivän kuluttua, sunnuntaina.  Meillä on menossa viritelmä, jonka tarkoituksena on tuottaa klooritabletteja, joilla juomavesi voidaan desinfioida.  Olemme saaneet jotain aikaan.  Klooritabutehtaan seinät on rakennettu.

Aika uskomaton viritys. Rakennuksen seinät on jotenkin pystyssä.  Nyt enää puuttuu laitteisto, jolla voidaan tuottaa klooritabuja, sekä generaattori, joka tuottaa sähköä, jolla klooritabuja voidaan tuottaa.

Yritän päivittää tätä plokia Haitista käsin, Thomonde nimisestä kaupungista käsin.  Thomondessa asuu jotain 30.000 ihmistä ja meidän asuinpaikkamme Thomondessa on ainoa talo, jossa on sähköä. Kaikki muut talot ovat pimeitä, kenelläkään muulla ei ole sähköä…..

Rick’in kuvia Haitilta

helmikuu 5, 2010

Päivitys: Jihuu. sain vihdoinkin (kes 10.2.2010 klo 2:20 Suomen aikaa) lisättyä Rick’in kuvat niin että ne voi nähdä ilman Naamakirjaa.
http://heka.smugmug.com/
Siellä on myös läjä aiemmin vuonna 2009 ottamiani kuvia Haitilta.

Ja tässä yhden toisen tyypin kuvia samalta reissulta, tosin vain Naamakirjassa. Näissä kuvissa on enemmän selityksiä kuin Rickin kuvissa.
http://www.facebook.com/album.php?aid=51650&id=1300160765&ref=mf

—————————

Kaverini Rick, ensiapupuoskari, jonka kanssa olen palloillut Haitilla, palasi eilen Port-au-Princestä. Tässä linkki hänen kuviinsa.  Rick ja minä yritämme rakentaa puhtaan veden projektia Haitin keskiylängölle.  Ilmeisesti maanjäristys ei tule oleellisesti hidastamaan sitä projektia.

http://www.facebook.com/album.php?aid=148240&id=763778303

Päivitys Yksi. Voihan vee.  Kuvia ei voi nähdä ellet ole feisbuukin jäsen.  Korjaan jutun noin 12 tunnin kuluttua. Olen juuri nyt Anchoragessa Alaskassa. Tämä on eka kertani Alaskassa, mutta paikassa on selvästi tyyliä. Tässä katukuva ei Haitilta vaan Anchoragesta. Venenäyttely. Ja mönkijän etulokasuojassa on ”myytävänä” kyltti …

Päivitys Kaksi. Rick yrittää saada kuviaan yleiseen jakeluun. Se varmaan onnistuu kohta pian parin päivän sisällä.  Tätä odotellessa palaan takaisin kertomaan huomioitani Alaskasta.

Alaska. En ole ennen ollut Alaskassa ja nyt vietin boin 48 tuntia Anchoragessa, joten olen todellinen asiantuntija joka tietää kaiken Alaskasta.

Minun eka huomioni oli taksi joka heitti meidät kentältä hotelliin. Taksi oli siisti ja kukaan ei ollut oksentanut takapenkille, tai ainakin takapenkki oli puhdistettu.
Toinen huomio oli hotelli: hotelli keskustassa oli yksi niitä tavallisia amerikkalaisia höpöhotelliketjuja (Marriot Regency) mutta siellä tarjottiin ”minkä lehden haluasit saada aamulla?”. Vaihtoehtoja oli kolme, USA Today (isolevikkinen lehti, tasoltaan jossain Iltalehden ja vessapaperin välillä), Wall Street Journal (suht ok lehti, taitaa olla levikiltään jenkkien ykkönen nykyään, jota lukee joka 150s amerikkalainen – Hesaria lukee yksi kymmenestä suomalaisesta), ja paikallinen Ankkuripaikan lehti.  Minä olen intohimoinen lehtienlukija ja en ole missään jenkeissä ollut hotellissa jossa tarjotaan mitään muuta kuin USA Today paskaa.
Kolmas huomio: en muista kenenkään kysyneen minulta ”Hau are juu?” tai ”hau is evriting?”.  Tilaat ruokaa, tsekkaat itsesi hotelliin, yrität myydä skeidaasi porukalle – kaikki ihmiset tuntuvat keskittyvän käsilläolevan asian hoitamiseen ilman syvällistä keskustelua sittä miten sinulla menee, miten perheelläsi menee, ja miten koirallasi menee.
Neljäs huomio: Anchoragessa saa helposti helvetin hyvää kahvia. Normaali jenkkikahvi on sekoitus kissankusta ja väljähtänyttä viemärivettä – hirveätä paskaa. Esim Roberts Coffee Hesassa on itse asissa ihan hyvää kahvia, ja Kaffecentralen Hesassa Museokadulla myy helvetin hyvää latteeta.
Viides huomio: Yksi fiksummasta päästä oleva kaverini väittää että pohjoisessa elävä jengi on jossain suhteesa ”fiksumpaa” koska jos et ole jossain määrin fiksu, niin kuolet ensi talvena. Minusta jannun ajatuksissa ei ole ollut tässä kohtaa paljonkaan järjen häivää, paitsi tämän 48 tunnin syvällisen Alaskan matkani jälkeen. Mulle jäi sellainen kutina, että Alaska vaikuttaa toimivan aika lailla yhtö hyvin kuin Suomi – yleisestä maailmanmenosta tuntuu puuttuvan täysin tietynlainen yleinen perusälyttömuus, joka mielestäni leimaa amerikkalaista kulttuuria ”yleensä”.
Kuudes huomio: Ja kuten aina Vapaassa Maailmassa, jeesus on aina paikalla.  Utahissa mormonit uskovat, ja tämä ei ole minun keksimäni juttu, että jeesus kuoltuaan ja herättyään luolassaan, päätti kälppiä Amerikkaan (en muista oliko kyseessä Etelä- vai PohjoisAmerikka) – minusta ihan todelta kuulostava juttu. Pitkän Alaskan vierailuni aikana kävin ostamassa sämpylän ja sämpyläkaupassa oli seinällä jeesuksen kuva Alaskassa. Kuvassa Nassakan Jessellä on hiukan kylmä ja siksi jesse veti Partioaitasta ostamansa talvipalttoon hupun päähänsä.  Mulla ei valitettavasti ole kuvaa jessen sandaaleista eikun huopatossuista.

Ilahduttavan erilainen kuva Nassakan Jessestä.  Seuraavaksi odotan kuvaa jossa näkyy murtsikkasukset.

Minulle jäi aika positiivinen kuva Alaskasta.  Se tietenkin perustuu vain 48 tunnin vierailuuni. Mutta mulle jäi sellainen kutina, että Alaska on täysin erilainen muusta jenkkilästä, ehkä samalla lailla kuin Suomi one erilainen kuin Sisilia.

Haiti. Saan ehkä Rickin kuvat liikenteeseen ”pian”.  Rick yrittää saada kuvansa yleiseen jakeluun. Arvelisin tällä hetkellä ”kaksi päivää”…

Mielenkiintoinen CNN video Port-au-Princestä

tammikuu 22, 2010

Päivitys 24.1.2010 En huomannut mutta JH huomasi. Allaoleva videon oikeassa yläkulmassa lukee ”Page 1 of 4”. Sivulla on siis 4 erilaista 360 asteen videota. Uskomaton spektaakkeli.

Tässä aika uskomaton video suoritus.  CNN ajoi autolla vähän yli kolme minuuttia Port-au-Princessä.  Video on sikäli aika tajuton, että voit seurata sitä aivan kuin olisit itse istumassa autossa. Voit hiirellä kääntää maisemaa aivan kuin kääntäisit päätäsi.  Jos pysäytät videon, niin voit tutkia rauhassa maisemaa autosi ympärillä.  Myös heikkohermoiset voivat katsella videota ilman sydämentykytystä – ainakaan minä on nähnyt verta tai ruumiita.

CNN video alkaa uudessa ikkunassa:

http://www.cnn.com/interactive/2010/01/world/haiti.360/index.html?hpt=C1

Video tuntuu olevan joltain aika hyvin pystyssä pysyneeltä seudulta. Käsittääkseni kadut ovat käyttökelvottomia pahimmin tuhoutuneilla alueilla (ne joissa yli 40% rakennuksista on tuhoutunut).

Port-au-Prince, Maanantai 18.1.2010

tammikuu 18, 2010

Tässä hiukan käsityksiäni maailman menosta taustasta Haitissa, Port-au-Prince’ssä (PAP on Port-au-Prince, HEL on Helsinki-Vantaa lentokenttä) tällä hetkellä. Tämä on puhtaasti MuTu juttua, mulla ei ole tällä kertaa mitään tilastoja tai lehtiartikkeleita mielipiteineni tueksi – tämä juttu on puhtaasti omia kuvitelmiani tai käsityksiäni vai vaikutelmiani. Itse juttua ei ole jäsennelty ollenkaan, se on vain ketju ajatuksia, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään.

Kehun tietenkin Project MediSharea (lähde 1 ja lähde 2) jonka toiminnan tunnen suht hyvin, ja jonka tukemiseen olen itse laittanut omia rahojani inohottavan paljon, jotain 5.000€ luokkaa. En ole koskaan ennen antanut mihinkään avustushöpsötykseen fyffeä, kirkon kolehtihaaviinkin laitoin vain irtonaisia housunnappejani ja hädissäni navastani kaivamaani nyhtää, mutta oltuani viime vuonna kaksi kertaa Haitissa MediSharen jengin kanssa sorruin tähän heikkopäiseen hyväntekeväisyyteen. Olen varmaan pahasti dementoitunut.

Periaatteessa Haitiin tuntuu olevan tulossa paljon apua.  Ongelma on se, että apu ei yleisesti ottaen pääse perille ihmisten käsiin ennenkuin vasta monen kuukauden kuluttua. PAPin lentokenttä on pahasti vaurioitunut, ja lentokoneiden pääsy on rankasti rajoitettua (mm PAPissa ei ole bensaa, joten koneissa täytyy olla bensaa myös kotimatkaa varten). PAPin satama on tuhoutunut, ja laivat eivät pääse purkamaan lastiaan.  Port-au-Princen kadut ovat täynnä roinaa, joten liikkuminen on vaikeata. Isomuotoinen apu ei pääse perille tässä vaiheessa.

Project MediShare. Tässä kaaottisessa vaiheessa MediSharen jengi lähettää PAPiin lekurijengiä 20 tunnin kierroksille.  Lennot on lahjoitettu Miamista käsin, alle kahden lentotunnin päästä.  MediSharen jengi lennätetään paikalle ja he kuljettavat repuissaan kaikki tarvikkeet – ja sitten he karkaavat pois, ja uusi jengi uusien reppujen kanssa tulee paikalle 20 tunniksi.  Tässä vaiheessa tämä on minusta järkevä tapa saada apua nopeasti paikalla. Tietenkin taustalla pyörivät toivottavasti massiiviset avustusohjelmat ovat myös järkeviä, mutta ne alkavat toimia, jos alkavat, vasta monen kuukauden kuluttua.

MediSharen taustaa. Project MediSharen toinen perustaja, tri Barth Green, on nyt jonkinlainen pelastusoperaatioiden ylipäällikkö Haitin presidentin mielestä (ottaen huomioon, että Haiti on läpeensä korruptoitunut maa, niin tämä ei tietenkään ole välttämättä mikään iso ansiomerkki). Yksi iso tekijä MediSharen suosiossa löytyy tästä kuvasta (ja kuvan artikkeli on lähde 3).

MediShare pääsee takaovesta sisään moneen paikkaan Haitissa, koska MediSharen jengi on tehnyt vahingossa pari asiaa oikein.  Kuvassa keskellä etualalla on Pasha ja Angele Vorbe.  Pasha on yhden Haitin rikkaimpien perheiden kakara. Jotain 12 vuotta sitten Pasha halvaantui salamurhayrityksessä, jossa hänen appiukkonsa kuoli.  MediSharen toinen perustaja, tri Green (kuvassa oikealla, sininen paita), sai pelastettua Pashan hengen lennättämällä hänet Miamiin jossa hän paikkasi Pashan edes rullatuolikuntoon. Pasha on positiivien jannu, joka tukee jostain syystä MediSharea kuin hullu puuroa, ja Pasha on saanut Haitin eliitin mukaan tukemaan MediSharea.  Kuvan ylärivissa vasemmalla on Marie Chery (tunnen hyvin, kova mimmi), joku jota en tunne, Ellen Powers (tunnen hyvin ja joka ei kuollut MediSharen toimiston romahtaessa PAPissa), Haitin pressa Rene Preval (olen nähnyt, en tunne), MediSharen toinen perustaja tri Barth Green (tunnen, hän ei tunne minua).

Tämä kaikki kuulostaa hienolta. Toisaalta, Vapaa Maailma lähettää Haitiin aika paljon fyffeä joka vuosi, auttaakseen Haitia pärjäämään paremmin. Ellen ole ihan väärässä, niin Vapaan Maailman Haitin apu on jotain USD150 miljoonaa per vuosi. Olin juuri ennen joulua PAPissa yhdessä isossa hyväntekeväisyysjuhlassa, jossa oli paikalla myös kaikki kuvan tyypit, mukaanluettuna pressa Rene Preval.  Rene oli joulun maissa rakentamassa itselleen Port-au-Princen isointa taloa, ja kenellekään ei ollut mitenkään epäselvää mikä oli ulkomaanavun suuruuden ja Renen talon suuruuden välinen yhteys.

Mitä yritän sanoa on se että Haiti on käsittämättömän korruptoitunut yhteiskunta.

Minusta tuntuu, että kaikkien isojen avustus organisaatioiden toiminnan täytyy perustua korruptioon, koska kyseessä on isoja rahoja.  Jos yrität saada kontainerin PAPin satamasta ulos, niin sinun on pakko maksaa maltaita vasemmalle ja oikealle saadaksesi kamasi ulos.  Ja joku varastaa silti puolet kontin sisällöstä ennenkuin se on perillä.

MediSharen ajatus 20 tunnin keikasta  PAPissa omat eväät repussa on mielestäni aika nerokas myös korruption kannalta. Yksikään tullimies ei ole kiinnostunut reppusi sisällöstä, se on liian pientä saalista heille. Jos jos kiinnostusta löytyy, niin reppuviritys pysähtyy 20 tunnin kuluessa.

Itse stadi. PAP (lentokentän lyhenne) on periaatteessa Helsingin kokoinen kaupunki, noin miljoona ihmistä.  Tästä porukasta on muutamalla prosentilla (3%?, eli saman verran kuin Helsingin Lauttasaaressa on löpöä, tai puolikas Joensuuta) koti, jossa on juoksevaa vettä ja vessa. Lopulla jengistä ei ole kodissaan vesihanaa eikä vessaa. Lehdissä on juttuja miten ihmiset repivät näkemiään vesiputkia saadakseen edes jotain vettä.  Ei kuulosta mitenkään uskomattomalta – näin minäkin tekisin.

Port-au-Princessä (”PAP”) oli tasan kaksi poliisiasemaa, nyt siellä on kaksi pannukakun näköistä poliisiasemaa. Sairaaloista ei käsittääkseni ole yksikään enää pystyssä tai toimintakelpoinen.  Kadut ovat täynnä krääsää, tiiliä, hylättyjä autoja (juuri mistään ei saa bensaa, tai jos saa, niin hinta on näköjään jotain 3€ per litra – meidän Puhdas Vesi projektissamme arvioimme perheellä olevan juuri ja juuri varaa maksaa 0,25€ per kuukausi puhtaasta vedestä).

Haitissa on jotain 10.000 YKn sotilasta, joiden tehtävänä on pitää yhteiskunta jollain lailla järjestyksessä.  YKn päämaja PAPissa on nyt pannukakku.  YKn sotilaiden toiminta on säädelty erilaisilla sopimuksilla, ja he eivät voi tehdä juuri mitään estääkseen mellakoita.

Toisin sanoen, se vähäinen yhteiskunta joka oli olemassa ennen maanjäristystä, ei ole enää olemassa.

Lähteet:
(1) MediSharen Facebook sivu, jota päivitetään ehkä useammin kuin saitteja http://www.facebook.com/pages/Project-Medishare-for-Haiti-Inc/103687956624?ref=mf
(2) MediSharen oma saitti http://projectmedishare.org/
(3) MediShare, Pasha, Haitin pressa taustaa http://projectmedishare.wordpress.com/2009/06/24/president-rene-preval-expresses-full-support-of-project-medishare-initiatives/